maanantai 11. tammikuuta 2016

Vihdoinkin ratsastuspostaus!

Siitä onkin aikaa, ratsastuspostaus! Nyt saatekin sitten muutaman kerran liikuttelut kerralla, erillisiä postauksia niistä en nyt ala kirjoittamaan.

Tänään käydään läpi Sónatan ratsastelut
 Nämäkin kuvat on otettu varmaan viime viikonloppuna, ennen näitä kovia pakkasia. Aloitetaas nyt vaikka tästä ratsastuskerrasta. Sonttu oli ollut muutaman päivän muistaakseni lomalla, mutta otin pienen riskin ja lähdin sen kanssa vain riimulla ratsastamaan. Turhaan kuitenkin mietin hevosen toimivuutta, se toimii lähes aina näköjään kuin ajatus, vaikka olisi ollut lomaa miten paljon tahansa. Meidän karvakorvat ovat siitä hyviä, ettei niitä sillä tavalla haittaa muutaman oäivän tai vaikka viikonkin loma ratsastuksesta, ne ovat aina yhtä hyvin ohjattavissa. Eemeli on jopa rauhallisempi lomailun jälkeen kuin usean päivän ratsastusputken jälkeen.
 Sontun kanssa ratsasteltiin muutamia kierroksia riimun voimin tuossa pihatiellä. Ravailtiin ja otettiin ihan pieni pätkä laukkaa. Käynnissä tehtiin pysähdykset ja peruutukset sekä pari takaosakäännöstä. Sonttu toimi ihan kuin ajatus, ei tarvinnut tehdä juuri mitään niin se teki juuri sen mitä oli tarkoituskin.
 Kuvat ja tuo edellinen tekstinpätkä olivat siis ennen kovia pakkasia. Tämä ratsastus taisi olla viimeinen ennen viikon kestänyttä taukoa, joka jouduttiin pitämään lähes kolmenkymmenen pakkasasteen takia. Silloin ei todella lähdetty kummallakaan pollella mihinkään, ne olivat pari tuntia ulkona ja sitten pääsivät talliin lämmittelemään. Ei tuo pakkanen hyvää tee hepoillekkaan vaikka niillä olisi kuinka paksu karva, meidän kavereilla ainakin käy henkeen kylmä ilma, siis silloin kun on ihan oikeasti kylmä.

 Pakkastauon jälkeen aloiteltiin liikuntaa taas irtojuoksutuksen merkeissä, en nimittäin halunnut kuitenkaan nousta hevosten selkään, kun niistä näki, että virtaa piisasi kylmän kelin ja liikkumattomuuden ansiosta. Juuri äsken kyllä taisin päästä sanomaan, ettei tauot vaikuta meidän hevosiin ratsuina juuri lainkaan, muta perumpahan puheeni, pakkasella ainakin hepoista kyllä löytyy vauhtia! :) Sónata lenkkeili ratsastajan kanssa ekan kerran pakkasten jälkeen lauantaina, jolloin menin sillä muutamat lenkit taas tuossa pihatiellä. Kuten edelliselläkin piharatsastuskerralla, nytkin toimi hevonen ihan vain sanoilla ja ajatuksilla. Laukka nousi pidätteen ja laukka-sanan jälkeen, jaloilla ei tarvinnut tehdä yhtään mitään. Raville siirtyminenkin hoitui vain ohjia höllentämällä ja ravi-sanalla. On se vaan herkkä ja hieno!

 Sunnuntaina käytiin sitten irtojuoksutkusen jälkeen jo metsässäkin. Siellä toimi hevonen taas oikein moitteettomasti, ravi löytyi kuten aina ja laukka nousi nätisti kotiinpäinkin. Kokeiltiin jopa hiukan tölttiä, ja voipi olla, että jokunen askel ainakin saatiin sitä askellajia näkyviin! Nyt vain odottelen seuraavaa kengityskertaa, että saataisiin hepoille tilsakumit kavioihin, niin ei tarvitsisi jättää tilsojen takia ratsastuksia väliin!


Äitini otti hienon kuvan aittamme ikkunasta ja muutenkin kaikki ratsastuskuvat ovat äitini ottamia

2 kommenttia:

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)