lauantai 31. joulukuuta 2016

Uuden vuoden toivotukset


Vastahan sitä muisteltiin viime vuotta ja toivoteltiin hyvää uutta vuosimallia 2016. Nyt on se vuosi takanapäin ja siitä teen erillistä postausta nyt ihan lähipäivinä, ennen vuoden vaihdetta kun en tällä kertaa ennättänyt. Tallissa oli iltatalliin mennessä hyvin stressaantunutta porukkaa, siellä se issikka niin irvisteli ja haukotteli heiniä vaatiessaan ja Eemelikin oli ihan oma jääräpäinen itsensä puruja lisäillessä. Ei siis paljoa ole vielä raketit hetkauttaneet meidän mäen asukkeja, eikä luultavasti ihan kamalasti hetkautakkaan, onneksi. Valtakunnassa siis kaikki hyvin ja ollaan valmiita vastaanottamaan vuosi 2017. Ennen ensi vuotta täytyy kuitenkin kiittää teitä kaikkia blogin lukijoita kuluneesta vuodesta ja toivomme, että jaksatte lueskella meidän touhuja vielä ensi vuonnakin! :) Tavataan ensi vuonna... ;)

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Vauhtia vauhdittomalla lomalla

Joulu oli ja meni. Nopeasti meni joulun odotus, joulukalenterin väsäily ja ihan yhtä nopeasti itse joulukin. Nyt on viimeiset neljä päivää pidetty ihan totaallinen loma blogeista, en ole edes lukenut yhtään blogeja. Joulukalenteria tehdessä sai aina ihan tarpeeksi blogia päivässä joten pieni loma teki ihan hyvää. Nyt ollaan kuitenkin palattu peruspostauksien pariin ja vieläpä ihan uunituoreiden kuvien kera!

Tämä murmeli nauttii ihanasta lumesta, jota niiden tarhassa ei ihan kauhean paljon ole

Vai olikohan kyseessä sittenkin vatsalihasjumppa piehtaroinnin sijaan?

Oikeita laiskimuksia...

Loma on mennyt ehkä ihan pikkuisen pieleen. Joka puolella on niin kamala jäätikkö, ettei minkään elukan kanssa voi tehdä yhtään mitään. Hepat pysyy jotenkuten peilijäällä pystyssä hokkien kanssa, muttei niillä huvita mihinkään lähteä kun pelkää koko ajan kunnon ilmalentoa kun laji vaihtuukin yhtäkkiä taitoluisteluksi. Vuohien sorkat ei kestä yhtään jäätiköllä, koirakin liukastelee ja kissat vaan makoilee sisällä suojassa kylmyydeltä. Suunnitelmissa oli että loman aikana ratsastetaan sitten ihan joka päivä oikein pitkät lenkit kummallakin hepalla, mutta pah ja pyh mitään lenkkejä olla heitetty. Okei, ihan alkulomasta kyllä lenkkeiltiin ihan ahkerasti mutta joulun jälkeen on sitten saanutkin huilata siitä hommasta. En tykkää.




Hevosten aitauskin on muuttunut luistelukaukaloksi. Se on ihan hurjalla jäätiköllä ja hepat ei oikein uskalla käyntiä kovempaa siellä mennä. Piehtaroimaankaan ne eivät oikein ole menneet, ei edes Sónata joka yleensä heittäytyy pitkäkseen heti ulos päästyään... Kukapa sitä nyt kovalla jäällä piehtaroisi? Tänään vietiin hepat sitten vanhaan aitaukseen, jossa kukaan ei oikeastaan koko talvena ollut ja se on ihanan lumen peitossa kokonaan. Voi että sitä riemua, kun ne pääsivät sinne, Sónata heittäytyi ihan heti piehtaroimaan eikä pitkään mennyt Eemelilläkään. Onneksi otin kameran, koska Eemeli varsinkin iloitsi pitävästä pohjasta muutamien spurrtien ja pukkihyppyjen kautta... Jospa tää tästä vähän helpottuis ja tulis vaikka lunta vähän tohon jään pinnalle niin päästäis liikkeelle eläinten kanssa!

Rodeohevonen esittäytyy...

On se hieno♥

♥♥


Pomppupallo ;D

:'DD

Tämä pomppu oli Sontulta ihan yhtäkkinen liike, siksi ei ihan kamera ehtinyt mukaan... Melkein, melkein... :)



Onko teillä kuinka liukasta tällä hetkellä tai onko eläimet saaneet lomailla ihan muuten vaan?

lauantai 24. joulukuuta 2016

Luukku 24 So this is Christmas


 Jaahas. Se olis aattoaamu pitkästä aikaa. Ennen joulupukin tuloa ehtii hyvin vilkuilla blogien joulutoivotukset läpi ja toivotella kaikille tasapuolisesti ihanaa joulua. Olen saanut aika hyvin piiloteltua näitä eläinten joulukuvia kansioissa, mutta nyt ne saavat tulla blogiin kaikkien ihasteltaviksi. Näiden kuvien myötä toivotamme eläinten kanssa

Oikein ihanaa joulua kaikille! ♥

Misu odottelee lahjojen putoavan puista, tai taivaasta ihan miten vaan... :)

Niin mites se joulukuusi tänä vuonna Misu..?

"Mikä kuusi? Mähän olen ihan tarpeeksi säihkyvä, ette te mitään puuta enää tarvitse tupaan!"



"Toivottavasti ollaan oltu tarpeeks kilttejä Eemelin kanssa, nyt kyllä vähän jännittää..."

"Ootteko muuten huomannu, kun oon tarkkaillu teitä koko joulukuun tällänen ilme naamallani?

"Meille tulee tosi paljon lahjoja, mä ainakin oon ollu tosi kiltti poika!"

jos ei nameja ole tulossa lahjaksi, Eemelille kelpaa myös kamera...


Itse kiltteys ♥


Viimeinen vetooms pukille lähetetty! :D



Tonttuponi jouluratsastukselle lähdössä

ja toinenkin ♥

Pikku tonttuja on meillä vähän siellä sun täällä näkyvillä...

"Onneks saatiin ne tallin lahjat perille sieltä pukin varastosta Vili!"

"Jep, nyt on hyvä vaan nauttia joulusta!"

"Minulta vielä erikois joulun toivotukset kaikille!"


perjantai 23. joulukuuta 2016

Luukku 23 Jouluinen mysteeri


Oli joulukuinen aamu ja Misu heräsi kummalliseen loisteeseen,
auringon säde osui outoon koristeeseen.
Sitä Misu riensi katsomaan,
ja vähän myös nuuskuttamaan.



Mikä kummaa olivat nämä kimaltavat pallot?
Misu tuumi, 
ja juuri silloin saapui Misun ystävä
kertomaan mitä ovat nämä pallot niin kiiltävät. 



Jouluisia olivat pallot nuo,
pian kiirehti tallin apuri Vili niiden luo. 
Ei malttanut olla paikoillaan
vaan pyysi siskoaan Lilliä mukaansa joulupukin luo
lahjoja tallin asukeille hakemaan.



Misu jäi kotiin joulunauha kaulassaan
joululahjoja odottamaan.


Apureikseen vuohet pyysivät 
tonttuponeja, 
aina niin innokkaita!
Riemulla ei ollut rajaa, 
kun tonttupollet kuulivat, mihin pitää ajaa!



Pukin luo kun päästiin,
joulutarjoamisia maisteltiin.
Havut katosivat parempiin suihin,
pukki kun keskittyi aivan muihin!



Ja ennenkuin Vili oikein huomasikaan,
oli pukki lainannut lakkiaan!
Lahjat tallin asukkien
on nyt vastuulla vuohien!


torstai 22. joulukuuta 2016

Luukku 22 Pikkujouluja ja paljon herkkuja!


Sónata ja Eemeli jotain taisivatkin vihjailla, että pidämme tallissa oikein pikkujoulut nyt ennen joulua. Nyt on nekin juhlat juhlittu ja ollaan valmiita viettämään ihan oikeasti joulua. Asiaankuuluva tarjoilu ja koristelu tietenkin oli valmisteltu ja musiikkikin soi taustalla, kun maisteltiin eläinten kanssa vähän jouluherkkuja.

Tallin ovesta kun astuu sisään, on vastassa tälläinen näkymä.

Uuno jo odottelee jouluherkkuja ja lahjoja!

Sonttukin yrittää taustalla vielä vakuuttaa joulupukin kiltteydestään...

Ruokapalvelu pelaa!
Joulukalenteritoiveita kun kyselin joskus kauan sitten menneisyydessä, joku toivoi eläinten lempparijouluherkkujen esittelyjä. Elukat rakastavat tietenkin pipareita, omppuja ja porkkanaa joten niillä herkutellaan jouluisin. Tänä vuonna oli vielä omatekemiä nameja jemmassa ja nekin maistuvat näin joulun alla oikein mainiosti. Varsinkin vuohien ja Eemelin lemppareita joulussa ovat havut, joita ne saavatkin aika reilusti koska ne nyt vaan kuuluu jouluun!

Pipari nyt kuuluu ihan jokaisen joululemppareihin myös tallissa! Se on niin hyvää, ettei edes malta ihan paikallaan olla kuvaa ottaessa...

Näistä koostuivat eläinten pikkujouluherkut, omenaa, piparia, itsetehtyjä nameja ja tietenkin porkkanoita vaikkei niitä nyt näy kuvassa. 

Eläimet jättivät pikkujoulujen päätteeksi joulupukille maistiaisia meidän hienon joulukuusen alle. Toivottavasti pukki löytää ne tullessaan!

Me ollaan nyt valmiita jouluun, tervetuloa vaan pukki!