tiistai 12. tammikuuta 2016

Tyylikkäästi myöhässä

Voehan nenu kun ei ole näitäkään kuvia muistanut.. Muistatte varmaan, kuinka Lilli ja Vili toivoivat joulupukilta lahjaksi keikkoja? No, niitä ne kilit saivatkin, heti tapaninpäivänä oli ensimmäinen! Olimme siis Lillin ja Vilin kanssa esittämässä suunnitelemamme joulushown ihmisille. Vuohet kyllä taas yllättivät meikäläisen niin positiivisesti!
Alkuvalmisteluita

Lilliäkään ei jännittänyt yhtään!


 Ensimmäinen keikka meni ihan nappiin, ihmisiä oli yllättävän paljon, vuohet toimivat kuin ajatus ja sääkin suosi. Ainut mikä ei mennyt niinkuin piti oli musiikki, mutta sekin saatiin toiselle keikalle kuntoon! Toisen keikan heitimme vuohien kanssa uudenvuoden päivänä.


Lilli esittäytyy



Kiitokset ja kumarrukset!
 Toinen keikka ei alkanut kovin hyvin... Oltiin ensinäkin unohdettu pesuvadit kotiin (ja ne ovat aika tärkeä osa esitystä)... Noh, saatiin onneksi paikanpäältä laatikoita, joita siten vuohet pujottelivat. Seuraava pienimuotoinen probleema oli se että Lilli oli ihan kauhuissaan. Sille ei meinattu saada viittaa ollenkaan päälle, kun se vaan juoksi koko ajan alta pois. Lopulta se kuitenkin rauhoittui hiukan ja päästiin hiukan hölkkäilemään rataa pitkin. Koko esityksen Lilli oli vähän varautunut, mitä se ei todella ollut ensimmäisellä kerralla. Ensimmäisessä esityksessä se päästi jopa pyörätuolin ihan viereen! Toisessa esityksessä kaikki oli ihan kamalan pelottavaa Lillistä, mutta hienosti se suoriutui kuitenkin jännityksestä huolimatta.

Lilli yllätti ekalla keikalla rohkeudellaan!

 Toisen esityksen lopussa loppukumarruksen jälkeen eräs ihana mummeli toi hymysuin vuohille pussillisen leipää kiitoksena. Toinen mummo tuli ihan innoissaan englanniksi sanomaan että kuinka ihanaa oli hänestäkin vaikka lapset varmasti tykkäsivät vielä enemmän. Kyllä se vaan saa itselleen hyvän mielen, kun toiset ihmiset saavat niin paljon iloa noista sorkallisista. :) Meillä alkaakin kohta jo sitten kevään esityksen suunnittelu, vai mitä Vilma...? ;) Saa nähdä mitä keksitään, mutta se ainakin on varmaa, että  Vili saa hartioilleen pellen viitan...

Vilillä oli kärrissään myös pieni jouluyllätys kaikille lapsille.

6 kommenttia:

  1. Kyllä! Suunnitelmat on suuret... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee... Saanähdä, milloin ehdittäis pitämään 'kokousta' ;)

      Poista
  2. Ihanat vuohet <3
    Ja tosi kivan erilainen postaus, eksyin just lukemaan sun blogia :) Kiva kuulla vuohien elämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuohet kiittävät kehuista :) Mukava kuulla, että päädyit tänne lukemaan! Tervetuloa joukkoon! :)

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)