Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu uudella kamerallani :) |
Juurikin tänään 31.12. on monelle eläimelle varmastikkin kauhun ja pelon päivä koska monet ihmiset ampuvat iloisen värikkäitä ja hienonnäköisiä, mutta pelottavan kovaäänisiä raketteja öiselle taivaalle. Me emme olekkaan ampuneet raketteja sitten sen jälkeen kun talliimme muutti ruunikko suomalainen karvapallo Eemeli. Tallissa on raketteihin varauduttu siten, että kahden ikkunan edessä on levyt, joten ei näy pelottavia valoja. Eläimet saavat kuunnella illalla pimeän laskeuduttua radiota, joka hiukan ainakin vaimentaa rakettien ääniä. Tämä toimii meillä melko hyvin. Sónata varsinkin pelkää todella paljon paukahduksia, ja yleensä hevoset ovatkin saaneet uuden vuoden aikaan muutaman päivän loman. Nyt varsinkin on lomaa tiedossa koska plussa kelit palasivat ja tilsat kertyvät jälleen. Ajattelin kyllä tuossa kohta lähteä yrittämään tehdä edes jotain heppasten kanssa, edes talutuslenkki jossain.
Vuohille voisin tehdä sellaisen uuden vuoden lupauksen, että aina sään salliessa käytän niitä ulkona (jos mahdollista niin joka päivä). Eipä sen kummepmaa oikeastaan. Sellaisia ajatuksia tässä vuoden 2014 lopuksi...
Ehkäpä hienoin kuva, jonka olen onnistunut ikinä ottamaan. :) |