tiistai 7. lokakuuta 2014

Viikon takainen maastoreissu

Ennen syysmestaruus kisoja kävimme kaverini kanssa ratsastelemassa Sónatalla järven rannalla. En ole taas ennättänyt kirjoitella joten siksi tämäkin juttu tulee näin myöhään...  Taisimme tehdä tämän lenkin lauantai aamuna jos en ihan väärin muista.
Pollen turpa siis suunnattiin kohti järven rantaa, joka on ehkä vajaan puolen tunnin meiltä päässä vauhdista toki riippuen. 
Touhukas tamma matkalla <3

 Menomatkalla kaverini ratsasti ja hän sitten ravasi sopivan suoran sattuessa kohdalle. Sellaista ei onneksi kauan tarvinnut etsiä, koska tällä reitillä on juuri sopivia ravi- ja laukkapätkiä. Polle liikkui reippaasti, kuten aina. :)
Ravia, hop hop!

 Kaverini ravaili tosiaan aina jonkin matkaa ja sitten jossain vaiheessa sanoin että he voisivat kokeilla laukata, jos kaveri niin haluaa. Ja hänän halusi! Ensimmäisellä yrityksellä ei tammuska suostunut nostamaan, mutta toisen laukkapätkän alussa nousi sitten laukka ja pitkän päåtkän he laukkasivat.
"Mitenkäs olisi pieni laukkapätkä?"

"Ou gaad, siellä se järvi on!"
 Kaverini ratsasti vielä melkein meille kotiin, mutta vaihdoimme heti tallin takana olevan suuren mäen alla. Kiersimme vielä järvilenkin lisäksi sen pikkuisen metsälenkin jonka varrella myös ne meidän maastoesteemme ovat. Kaverinni sitten lähti edellä menemään suoran päähän kuvia napsimaan, kun me sitten tulla rymisteltäisiin perässä. No, ei kyllä kaveri ehtinyt kovin pitkälle kun heppa alkoi ihan hädissään pyörimään ympyrää, kun ei enää nähnyt kaveria. Kun kamuni sitten pysähtyi, niin annoin Sónatan mennä ja sehän muuten meni! Lähti kunnon kiitolaukalla ja kun saavuimme kaverin kohdalle, niin himmasin pollen käyntiin mutta sitten jatkoimme vielä pikkuisen ja hiukan rauhallisemman pätkän laukkaa. Vauhdikas reissu siis, mutta oli kyllä kivaa! :D
Here we come!! :D


5 kommenttia:

  1. Ihanaa vauhdin hurmaa taas hienoissa maisemissa! :) Ai niin, mä olen saanut näitä heppapostauksia lukiessa niin kovan ratsastushingun, että ilmoittauduin ratsastusleirille, joka on tämän kuun lopussa! Jännittää jo etukäteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu! Onko talli lähellä teitä vai jossain kuempana? Ja tiedätkö yhtään millaiset hevoset siellä on? Itseänikin jännitti jo helmikuussa viime kesän leiri, vaikka siihen oli vaikka kuinka paljon aikaa. :) nautihan sitten oikein kunnolla heposistaja ratsastuksesta! :D

      Poista
    2. Talli on Tampereen suunnalla päin. Täytyy laittaa tarkemmat tiedot sulle WhatsAppilla. ;) On kaikenlaisia heppoja ja poneja, ja tarkoitus olisi saada pienryhmäopetusta. Se tulisikin tarpeen. Harmittaa sellaiset tunnit, joilla opettaja ei ehdi paneutua neuvomaan. Mulla on niin pitkä aika vakkaritunneista, että korjattavaa löytyy varmasti loputtomasti. :) Toivottavasti on kivoja polleja. Luulen, että osaan nauttia, kun pääsen pitkästä aikaa heppoja paijaamaan ja ihan selkäänkin kapuamaan!

      Poista
  2. Näyttää todella kivalta puuhalta tuollainen syksyisessä (raikkaassa) luonnossa ratsastaminen, varmaan hevosetkin nauttii kun ei ole edes hyttysiä ja paarmoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kertoa, että parempaa rentoutumishetkeä pitkän koulupäivän jälkeen saa hakea! Ja hepat kyllä nauttivat ihan kympillä, kun ei tarvitse koko ajan olla hätistelemässä örkkejä pois. :)

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)