maanantai 8. syyskuuta 2014

Vastauksia kysymyksiin

Kysymyksiä tuli edelliseen postaukseen ihan mukavasti, kiitokset siis kysymyksien lähettäjille! Nyt kuitenkin kysymyksiin ja vastauksiin:

1.Mitä sellaisia eläinlajeja tahtoisit lemmikeiksi, joita teillä ei vielä ole?

Voisin ottaa hyvinki pari minipossua vuohien kanssa temmeltämään. Kuitenkin sellaisia, että ne eivät kasva satakiloisiksi köriläiksi, vaikka tuoteselosteessa lukisi että ne ovat minipossuja.. :) Ne voisivat olla ihan kivoja. Papukaija voisi olla myöskin hauska... Näillä nykyisilläkin elikoillakin nyt pärjää jonkin aikaa...

2.Kuka on teidän eläimistä jekkuilevin?

Tähän kysymykseen löytyy ainakin kaksi vastausta, ja ne ovat Misu ja Eemeli. Kaikkein eniten kuitenkin Misu jekkuilee... Nytkin sen on ollut aivan pakko päästä kiipeämään vanhan takkamme sisälle, mutta sinne se ei kyllä ole päässyt, koska mitenkäs ongit oikein kissan pois savupiipusta?? Eemeli vastauksessa myös sen takia, koska sekin kyllä keksii metkujaan...


3. Kuinka paljon aikaa sulla kuluu päivittäin eläinten hoitoon ja niiden kanssa puuhasteluun?

Aamulla eläinten hoitoon kuluu arkiaamuisin noin puolituntia, aamusta riippuen, ja viikonloppuisin menee tunnista puoleentoista, jos siivoaa karsinat ja tekee aamutallin pidemmän kaavan mukaan. Iltapäivällä arkisin menee tunti talli siivoukseen ja vuohien ulkoilutukseen, viikonloppuisin ei mene niin pitkään ltapäivisin, kun on siivonnut jo aamulla. Illemmalla yleensä ratsasteluun menee se tunti tai pari tuntia, vaikka lenkkimme eivät kestäkkään kuin yleensä reilu puoli tuntia. Iltatallissa menee se  noin puoli tuntia, riippuen mitä on tehnyt jo aikaisemmin. Eli elukoiden hoitoon kuluu suurin osa päivästäni. Jos vielä lasketaan kaikki kkissojen ja kilien kanssa vietetyt agility hetket, niin 24/7 hoidan ja puuhaan niiden kanssa. :)

4.Onko Misulla työn alla uusia agilitytemppuja?

Olemme Misun kanssa aina silloin tällöin reenanneet hiukan agilitya, ja paria uutta temppua ollaan harjoiteltu, mutta en tiedä milloin saadaan ne niinsanotusti valmiiksi. Ollaan harjoitelu ryömimistä ja jalkojen läpi pujottelua. Vanhoja, jo opittuja temppuja ollaan muistuteltu aina mieleen.

 5.Mikä on ollut blogin pitämisessä hauskinta? Entä vaikeinta?

Hauskinta on varmastikkin ollut uusien lukijoiden saanti ja kivat kommentit. Niitä siis lisää! :) Vaikeinta on ollut varmaankin juttujen keksiminen aina välillä. Ei nyt mikään ole ollut ihan ylitsepääsemättömän hankalaa, mutta joskus kun ei oikein juttua tule, niin on ollut hankaluuksia keksiä mitään.

6. 5 lempi blogiasi?

Nyt tuli paha... Luen nimittäin montaa todella hyvää blogia, mutta lempparit ovat ehkäpä tälläiset:(Huom! blogit ovat vain jossain järjestyksessä...) Villi MeininkiHupsu ja tosi höpsö,Karvakorvakamut,Essin poniblogi ja Amerikan bulldoggi Nero.

7. Lempi eläimesi?

Minulla ei ole vain yhtä lempieläintä vaan minulla on kolme lempparia... Hevoset, vuohet ja kissat ovat jaetulla ykkössijalla. Heti kakkosena on śitten koirat ja kaikki muut eläimet ovat näiden jälkeen. :)

8. Miksi aloitit bloggauksen?

Aloitin blogin kirjoittamisen, koska minulla nyt sattuu olemaan niin paljon hyviä jutun auheuta täällä kotona, niin haluan kertoa eläinteni kommelluksista muillekkin, kuin vain omille ystäville ja tutuille.

 9. Onko teillä ollut ennen muitakin eläimiä? (Siis nykyisten eläinlajien lisäksi)

Meillä on ollut ennenvanhaan paljon ennen minun syntymääni paljon lehmiä ja mullikoitakin joskus. Meillä on ollut aina talossa hevonen, tosin ennen Rositaa oli taukoa. Meillä oli myös jossain vaiheessa muutama lammas, mutta nekin tulivat vanhoiksi, kuten me kaikki... :)

10.Unelma-ammattisi?

Tähän kysymykseen vastaan, että ei kyllä mitään tietoa. Voi olla, että joku eläimiin liittyvä tai sitten ei. Mutta sen voin sanoa, että minusta ei ainakaan tule eläinlääkäriä! En halua olla ihminen, jota kaikki eläimet inhoaa... Mutta onneksi ei vielä tarvitse päättääkkään! :)

11. Putoamiset hevosen selästä, mikä on ollut pahin vai oletko edes pudonnut?

Olen pudonnut hevosen selästä kaikki neljä kertaa. Kolme kertaa Sónatalta ja kerran tipuin leirin vikellystunnilla, kun meidän piti nousta seisomaan hevosen selkään... Sónata on tosiaan heittänyt minut ketoon muutaman kerran mutta nykyisin se ei onneksi ole edes yrittänyt... Pahimmat vammat olen varmaan saanut, kun tipuin jäiselle tielle, jossa oli isoja kiviä reunassa, silloinkin vain polvet oli verillä ja mustana jonkun aikaa. Vähällä olen onneksi selvinnyt! :)

4 kommenttia:

  1. Tässähän tuli paljon uutta tietoa! :) Jos et halua eläinlääkäriksi (meidän Nuppu kyllä pitää heistä!), niin miten olisi vuohikuiskaaja? :-D Hevos-, koira- ja kissakuiskaajia on jo, mutta en ole ikinä kuullut vuohikuiskaajasta. Sulla olisi siihen kyllä hyvä tatsi! Ja mitä ihmettä - seisomista hevosen selässä?! Sun pitää kyllä laajentaa tätä blogia vielä ratsastustunteihin ja vikellyskursseihinkin, kun niillä tapahtuu niin kiinnostavia juttuja. Odotan innokkaasti lisää kuulumisia Misun agilitytreeneistä! Nuppu ja Juju lähettävät terveisiä ja ovat tohkeissaan, kun niiden blogi mainittiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuohikuiskaaja olisikin ihan mielenkiintoinen ammatti, tietäisin jo tärkeimmän työvälineenkin... se olisi leipä! :) Joo, voisihan sitä tietty laajentaakkin, mutta kun niin harvoinb saan kuvamateriaalia ratsastustunneista, etten ole viitsinyt niistä juurikaan kirjoittaa. Haluan kuitenkin joka ikiseen postaukseen vähintään yhden kuvan. Mutta jos joskus jotain kirjoittaisin tunnilla käymisestä... Ei sitä tiedä.... Täytyy yrittää reenata Misun kanssa lisää, niin saisi tännekkin jotain juttua siitä. :D

      Poista
  2. voi kun oonniin kateellinen teidän kaikista elukoista! Tahtoisin joskus oman pikku tallin jossa on heppoja ja kaikkia muita ihania söpöjä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla taas on aivan ihania kisuja! <3 Elukat kiittää kehuista!

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)