tiistai 22. maaliskuuta 2016

Vilkkaat sorkat on the road again

Esteitä ja pesuvateja lojuu koulumme kentällä. Pienet vihreät taaperokärryt odottavat vetäjäänsä heinätupon kera. Yhtäkkiä nurkan takaa alkaa raikumaan iloinen sirkusmusiikki. Kaksi vuohta marssivat lavalle ja kumartavat. Vilkkaat sorkat ovat taas täällä.
~
Huhhuh, ei voi muuta sanoa. Kiirettä on pitänyt viimeisen parin viikon verran ja ehkä suurin syy siihen kiireeseen ja hässäkkään on ollut tämä, mistä nyt postauksenkin rupesin väsäämään. Joulusta saakka Lilli ja Vili ovat opetelleet hirmuisesti uusia temppuja ja me ollaan Vilman kanssa kulutettu sujuvasti kaikki kemian tunnit suunnitellessa uutta showta esitettäväksi. Nyt se vihdoin on valmis, ja tänään olikin Vilkaat sorkat (lue enemmän Vilkkaista sorkista tuosta blogin sivupalkista olevassa logosta!) taas esiintymässä ihan uuden shown kanssa!

Niin ollaan ilosina siellä :D
 Viimeisin (ja ensimmäinen 'teemaesitys') pidettiin jouluisissa merkeissä, mutta tänä keväänä vuohet seikkailevat sirkuksen maailmassa. Vili ja Vilma toimittavat pellen virkaa ja minä ja Lilli yritetään olla vähän vakavempina akrobaatteina mukana. Se vakavana oleminen ei kyllä ihan joka kohdassa onnistunut, mutta se ei kuitenkaan ollut se tärkein juttu. Tärkeintä oli se, että kaikilla, meillä neljällä ja yleisöllä oli hauskaa!

Lilli starttaa shown uudella raipannostotempullaan



Temppujen esittelyä...


Koulullamme oli siis tänään yrittäjyysmessut, joihin jokainen luokka teki oman pienen yrityksensä päivän ajaksi. Meillä oli sitten ihan oikea yritys tämä Vilkkaat sorkat Ny ja meitä pyydettiin esiintymään koko koululle. Voin kertoa, että kyllä muuten minua ainakin jännitti ihan kauheasti! Pipsa sai kuulla muutamaan kertaan illan aikana kuinka paljon meikäläistä jännitti. Melkeinpä ainoa asia, mikä minua jännitti esityksissä, oli se kuinka Lilli suhtautuisi isoon yleisöön, kun se jo kotona tehdyissä harjoituksissa meinasi vetää liinat ihan kiinni. Kun päästiin koululle vuohien kanssa, ne katselivat ihan lunkisti ympärilleen ja rataa rakentaessa ne tutustuivat ihan innoissaan uuteen ympäristöön. Kun ensimmäinen yleisö saapui (meillä oli siis kolme 20min esitystä) ei kumpikaan kili olllut moksiskaan yhtäkkisestä ihmispaljoudesta ja melusta. Esitys alkoi ja kaikki meni niin nappiin kuin vain voi mennä. Sanoinkin sitten ekan esityksen jälkeen, että tästä ei voi kyllä enää parantaa, ja kaikki esitykset menivät ihan yhtä hienosti! Lillin jännitys oli tiessään, eikä se ollut moksiskaan, vaikka iso lauma pienempiä lapsia oli sen ympärillä rapsuttelemassa sitä. Taas saan siis olla ihan hirmuisen ylpeä noista otuksista. ♥
Tässä en älyä, miten kummallisesti miun jalat oikein ovat... :'D










Vili mokoma sabotoi meidän esteitä

Lillin lankutus ilahdutti taas ihmisiä




Kiitos ja kumarrus! :)

Niiin taitava ja reipas♥

Tämäkin Uuno hoiti homman kotiin taas kerran ♥

6 kommenttia:

  1. Onnittelut teille kaikille hienosti sujuneesta esityksestä! :) Vitsit, että olette rohkeita koko porukka. Harmittaa, etten päässyt näkemään tätä livenä, mutta onneksi sentään tämän postauksen välityksellä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä ihan mieletön fiilis esitysten jälkeen! Sun pitää joskus tulla käymään ni pietään sulle ihan privaatti esitys! :)

      Poista
  2. Onpas söpöjä ja reippaita ! :) Sääkin on suosinut tapahtumaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuohet kiittävät. :) totta, oli ihan superhyvä sääkin vielä kaupanpäälle

      Poista
  3. Ihana postaus! Kiva kun olette päässeet esiintymään isollekkin yleisölle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) on ollut kyllä tosi kiva esiintyä, varsinkin sillon kun vuohet toimiii :)

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)