sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Laiskuuden huippu

Nyt on kevät edennyt siihen pisteeseen, ettei hepat voi oikein enää omenatrahassa ulkoilla. Suurin syy siihen on se, että pollet "vahingossa" marssivat omppupuiden ylitse, kosk ainhottavat örvelöt pureksivat masun alta... Tuosta on sitten seurannut muutama kaatunut puu (omenapuumme eivät siis ole kovin suuri vielä!) ja katkenneita oksia... Omenatarhan sijaan hepat ovat nyt saaneet syötäväkseen pikkuisen pläntin omppumaan portin vierestä. Siinä ne ovatkin eilisen illan ja tämän aamun mussuttaneet. Tuon kun savat syötyä niin sitten niille olisi luvassa tallin takana oleva toinen pieni pläntti, tai sitten ne pääsevät tuohon rinnetarhaan, johon on nyt kasvanut ihan hirmuisesti heinää, kun kukaan ei eole sitä ollut lyhentämässä. Siinä riittää hepoille hetkeksi puuhaa. Sitten kai se on jo kesä niin pitkällä, että rakennamme taas tuonne alas hepolaisille alalaitumen ja pian ne pääsevät taas iiiisolle laitumelle, sitä minä odotan kamerani kanssa innosta puhkuen... :)
Tänään on ollut varsin lämmintää ja aurinkoista, ja se saa aina aikaan sen, että meidän urhea Eemeli kellahtaa ihan väkisinkin maahan ottamaan aurinkoa ja nauttimaan kesästä, niin kävi tänäänkin... Nyt tosin ukko valitsi köllöttelypaikan niin, että ei jää mistään (lue: syömisestä) paitsi...:

"Mitä sä siellä toljotat?"

Ukko ottaa rennosti niiden minipläntillään.

<3


Samalla kun Sónata syö, niin se myös vahtii Emppua, ettei hurjat sapelihammastiikerit hyökkää poikapoloisen kimppuun

Kärsä <3

Näin hoituu syöminen ja nukkuminen samaan aikaan!

Kannattaa kokeilla jos oikein laiskottaa!

Siinä se ukkeli niin laiduntaa polleana

hulmuharja <3

ja korvat <3

zzz...

Hiukan väsynyt heppa <3

turpa kuvat = Parasta! :)



taidetta, sanon minä! :)


"Onkos tässä muka jotain outoa, makoilen täällä keskellä kirkasta päivää...?"

toinenkin turpa <3

<3 <3


Vakavaksi meni polle, kun huomasi méttä miullahan on kamera! Sónata jostain kumman syystä pelkää kameraa tarhassa, en yhtään tiedä miksi...?

"Siinä sulle ja sun kameralles!"

<3 <3 <3
Muuten, mitäs tykkeette blogin uudesta (ja hiukan kevät/kesäisemmästä ulkoasusta?

2 kommenttia:

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)