keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Esteitä ja maastoilua

Pitkästä aika ihan kunnon ratsastuspostaus! Nyt on itseasiassa luonnoksissa jo toinen moinen, eli tulevina päivinä saatte lukea vähän enemmän meidän humputteluista. Sónatan kanssa ollaan yritetty esittää aktiivisia lomailijoita, ollaan käyty ratsastuslenkeillä ainakin neljänä peräkkäisenä päivänä! Tänään annoin tammalaisen huilata kuumalla kelillä, vain herra Eemeli pääsi liikkeelle mutta siitä lisää myöhemmin... me ollaan maastoiltu, maastoiltu, hypitty vähän esteitä ja vielä lisää maastoiltu! Ei siis mitään ihan hirmu ihmeellisiä, polle on toiminut maastossa kuten aina ennenkin eli vauhtia on yleensä aika sopivasti.




"Siis et usko, mitä tuolla omenatarhassa on!! Kamalan näköisiä otuksia!"

Esteitä siis hypittiin muutama päivä sitten. Alkuun rakennettiin pari pientä ristikkoa tuohon pihatielle, mutta kun ensimmäinen auto tuli jo ennen kuin ehdin ravaamaan hepalla, niin äiti roudasi esteet omenatarhan puolelle. Vallattiin siis omppumaa esteiden kanssa ja voin sanoa, että mennään useamminkin hyppäämään sinne! Alkuun olin ihan varma, että Sónata heittää minut tantereeseen samantien kun vaadin käyntiä enempää, mutta tamma osaa aina yllättää-se meni ihan hirmu kiltisti! Ei yhtään päänviskelyä (viimeistä laukkaa lukuunottamatta...) eikä juputusta, tykkään! Sónata tuntui olevan ihan innoissaan kun pitkästä aikaa loikittiin pienten puomirykelmien yli. Täytyy siis varmaan ottaa uusiksi jossain vaiheessa!

Tässä oltiin vasta tutustumassa näihin ihan kammottavan hurjiin esteisiin, jotka tieltä katsottuna olivat kerrassaan kamalia!

Hieno polle! :)

Aika tunnelmallinen kuva, tykkään!

Ja kun kameran objektiivi on niin pitkä, että sillä saa vaan lähikuvia... :)

Toisesta esteestä ei näköjään tullut yhtään kuvaa, mutta meillä oli toinenkin pikku este tuossa vähän matkan päässä

Hurjimus ponski ♥

Sónata ei näytä oikein Sónatalta tässä kuvassa... :'D

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Voikukkia, voikukkia

Nämä kuvat ovat olleet varastossa jo jonkin aikaa, en vain ole keksinyt mitä niiden kanssa kirjoittelisin. Enää ei meillä siis pellot kukoista voikukkia täynnä, vaan vuohien kanssa palloiltiin pellossa muutamia viikkoja sitten. Alunperin olin ajatellut kirjoittavani jotain erilaisempaa näiden kuvien kanssa, mutta kun ideaa ei päähä tule niin se ei vaan tule. Nyt siis taas vaihteeksi kuvapostaus... :)

1.

2. Lumpsa sopi hyvin keltaiseen peltoon, joka ei ole ihan keltaisimmillaan näissä kuvissa...

3. Kaverukset

4. Elvis, the king of the hill

5. Kokeilin hiukan taiteellisempaa otosta asetuksien kanssa pelaillen..

6.

7. Sit vaihtui porukka! Otin oikeastaan ekana Lillin, Vilin ja Tytin ja sitten vanhemmat vuohet

8.

9.

10

11. oikein llähikuvaa :P

12.

13. koko konkkaronkka :)

14. Pikku Lilli hilmunen

15.

16. Vilkkaat sorkat viipottaa menemään ♥

17. On se ilonen otus tuo Vili..

18. ♥♥

19.  Naapurit varmaankin vähän katsoivat kun minä juoksin edellä hirmuista vauhtia, että ehdin ottamaan kuvaa kun vuohet juoksivat perässä... Tässä on tulos kuitenkin! ♥

20.

21.

Löytyikö joukosta lempparikuvaa? :)

torstai 9. kesäkuuta 2016

Ei pöllömpi karkureissu

Vielä ei täällä ole paljoa laitumellelaskukuvia näkynyt ja se johtuu siitä, että hepat eivät varsinaisesti ole mihinkään isommille pelloille laitumelle päässet. Niille on lisäilty uutta aluetta pikkuhiljaa omaan tarhaan, eikä siinä ihan hirmuisia laitumellelähtökuvia edes saisi. Noh, jokatapauksessa minulla on teille nyt tarjolla heppojen peltoilukuvia, joita voisi erehtyä luulemaan laitumellelaskuksi. Sitä ei näissä kuvissa kuitenkaan tapahtunut, vaan hepat olivat ihan omilla luvillaan lähteneet sinne, missä ruoho on aina vihreämpää, aidan toiselle puolelle.

"Mitä? mekö muka väärässä paikassa? Nyt en ymmärrä..."

Uusi objektiivini pääsi oikeuksiinsa näissä kuvissa! Piti juosta kamera ja sitten vasta pyydystää hepat, perus bloggaaja... ;)

"Sónata, otetaanks kisa? Kumpi eka pellon toisessa päädyssä?" Sónata: "Okei!"
 Hepat olivat siis vetäneet aidat nätisti nippuun ja painelleet tien toiselle puolelle peltoon oikein korkeaan heinikkoon. Jännitystä lisäsi se, että heppojen aidan ja tien välissä kulkee kiviaita, mutta onneksi molemmat olivat ilmeisesti kiertäneet sen ja molempien jalat olivat ihan ehjät... Kun menimme huutelemaan (ja minä kuvailemaan...) niitä, ne katselivat ihan ihmeissään, että mitäs siellä huhuilette? Sitten ihan yhtäkkiä Eemeli pinkaisi peltoa pitkin eteenpäin ja Sónata tietty perässä. Siinä vaiheessa, kun ne ottivat suunnaksi metsän (ja perus ratsastuslenkkimme) tuli kiire lähteä kaurasankoja kolisuttelemaan, metsästä niitä ei nimittäin ihan helpolla löytäisi. Olemme aina äitini kanssa ajatelleet, että jos hepat sattuvat karkaamaan, ne pysyvät pihassa. Kattia kanssa, eivät ne onneksi metsään päin lähteneet, mutta kun ne juoksivat tietä pitkin vastaan, ei huvittanut asettua niiden eteen stoppariksi. Kun olimme ehtineet tallipihaan katsomaan, missä karkulaiset viilettivät, ne seisoivat nätisti koristamassa naapurin pihaa... Eivät onneeksi ehtineet saada kauheaa kaaosta aikaan, kun samantien antoivat sitten kiinni kun mentiin hakemaan, mutta olivat nuo kyllä ihan vauhkoina. Kaiketi vähän kevättä rinnassa, ainakin tuolla tammalla... Nyt pollet ovat onneksi kestäneet ihan omalla alueellaan.
Ja sit mentiin!

Ei niin hyvä kuvakulma, mutta ihan kiva kuva silti...

Hurjimukset

Tästä tykkään jonkun takia tosi paljon ♥

Matkalla kohti naapurin ruohotupsuja...
 Loppuun vielä loppukevennys, joka antaa otsikolle aihetta.. Nämä kuvat eivät liity mitenkään hevosiin tai karkureissuun, mutta pakko nämä teille laittaa tänne! Mökkimme grillin viereen oli parkkeeraanut yhtenä iltana suluoisen näköinen pöllönpoikanen! Kyllä sai taas kamera laulaa, tosin vain nämä kaksi kuvaa säästin kun ei hirmuisesti kuvakulma vaihtunut, sen verran tarkkaan vahti tämän veijarin emo puun oksalla vieressä.
"Mitäs tään rillataan?"

Kukkuu :)