keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Esteitä ja maastoilua

Pitkästä aika ihan kunnon ratsastuspostaus! Nyt on itseasiassa luonnoksissa jo toinen moinen, eli tulevina päivinä saatte lukea vähän enemmän meidän humputteluista. Sónatan kanssa ollaan yritetty esittää aktiivisia lomailijoita, ollaan käyty ratsastuslenkeillä ainakin neljänä peräkkäisenä päivänä! Tänään annoin tammalaisen huilata kuumalla kelillä, vain herra Eemeli pääsi liikkeelle mutta siitä lisää myöhemmin... me ollaan maastoiltu, maastoiltu, hypitty vähän esteitä ja vielä lisää maastoiltu! Ei siis mitään ihan hirmu ihmeellisiä, polle on toiminut maastossa kuten aina ennenkin eli vauhtia on yleensä aika sopivasti.




"Siis et usko, mitä tuolla omenatarhassa on!! Kamalan näköisiä otuksia!"

Esteitä siis hypittiin muutama päivä sitten. Alkuun rakennettiin pari pientä ristikkoa tuohon pihatielle, mutta kun ensimmäinen auto tuli jo ennen kuin ehdin ravaamaan hepalla, niin äiti roudasi esteet omenatarhan puolelle. Vallattiin siis omppumaa esteiden kanssa ja voin sanoa, että mennään useamminkin hyppäämään sinne! Alkuun olin ihan varma, että Sónata heittää minut tantereeseen samantien kun vaadin käyntiä enempää, mutta tamma osaa aina yllättää-se meni ihan hirmu kiltisti! Ei yhtään päänviskelyä (viimeistä laukkaa lukuunottamatta...) eikä juputusta, tykkään! Sónata tuntui olevan ihan innoissaan kun pitkästä aikaa loikittiin pienten puomirykelmien yli. Täytyy siis varmaan ottaa uusiksi jossain vaiheessa!

Tässä oltiin vasta tutustumassa näihin ihan kammottavan hurjiin esteisiin, jotka tieltä katsottuna olivat kerrassaan kamalia!

Hieno polle! :)

Aika tunnelmallinen kuva, tykkään!

Ja kun kameran objektiivi on niin pitkä, että sillä saa vaan lähikuvia... :)

Toisesta esteestä ei näköjään tullut yhtään kuvaa, mutta meillä oli toinenkin pikku este tuossa vähän matkan päässä

Hurjimus ponski ♥

Sónata ei näytä oikein Sónatalta tässä kuvassa... :'D

8 kommenttia:

  1. Voi että, tuo on niin unelmaheppakesää, etten ehkä kestä! :-D Viimeinen kuva sai täälläkin hymyn huulille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vika kuva on kyllä munkin mielestä aika huvittava...! :)

      Poista
    2. Vika kuva on kyllä munkin mielestä aika huvittava...! :)

      Poista
  2. Ihana postaus! Mikä kamera ja objektiivi sulla on?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Miulla on Sonyn nex 5 kamera ja nää kuvat on kuvaoltu sonyn 55-210mm objektiivilla. :)

      Poista
    2. Kiitos! Miulla on Sonyn nex 5 kamera ja nää kuvat on kuvaoltu sonyn 55-210mm objektiivilla. :)

      Poista
  3. Ihana blogi sulla! Voi kun itselläkin olisi mahdollisuus ratsastaa tuon tyyppisessä paikassa...

    Oma blogini: erisukuisetsuomenhevoset.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse taas toivon välillä että meillä olisi kunnon hiekkakenttä, jotta saataisiin tehdä erilaisia juttuja kentällä, mutta toisaalta pärjätään ihan hyvin ilmankin, on se puskailu niin mukavaa...! :)
      Täytyy käydä tsekkaamassa sun blogi!

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)