lauantai 29. huhtikuuta 2017

Puolet maasta, puolet selästä käsin-ranch trail tunti

Viiko vierähti taas niin, etten ehtinyt kirjoitella teille viime länkkäritunnista mitään. Meillä oli viime lauantaina kahden tunnin kerta, ja aiheena oli ranch trail. Kun tuntilistassa luki että minulle olisi ratsuksi Bliki, ajattelin että jee, tosi kiva juttu, kaksi tuntia jumitusta kentän keskellä... Viime kerralla kun menin Blikillä, se ei toiminut sitten yhtään. Noo, ei muuta kun varusteet päälle ja menoksi, pakkohan se on aina yrittää.

Ranch trail sisältää paljon maastakäsittelyä ja sellaisia juttuja, mitä voisi kuvitella kaikkien karjapaimenten tekevän tiloillaan. Oli portin avaamista, sillan ylitystä, pehmokoiran kuljetusta paikasta A paikkaan B sekä tietty neliöt ja L-peruutukset. Tosiaan, uutena juttuna oli tämä maastakäsittely ja maahan sidonta. Aloitettiinkin meidän kaksituntinen käymällä kaikki tehtävät ensin läpi ja sitten jatkettiin maahan sidonnalla ja maastakäsittelyosiolla.

Maahan sidonnassa parkkeerattiin hevonen puomeista tehtyyn U-kirjaimeen, peruutettiin (maastakäsin) ja painettiin sen pää alas narusta kevyesti vetämällä, jonka jälkeen vain lähdettiin pois samalla tietty silmällä pitäen, että hevonen seisoo paikoillaan ruudussa eikä lähde mihinkään. Kuulemma länkkärikisoissa voi olla sellaisia tehtäviä, joissa hevonen sidotaan maahan ja ratsastaja menee 'huussiin', laittaa oven kiinni ja tulee hetken kuluttua ulos, ja hevosen pitäisi seisoa koko aika paikoillaan. Bliki osasi tämän hienosti ja kun maahnasidonta oli onnistunut, lähdettiin kävelemään ympäriinsä maneesissa hevosen seuratessa vapaana mukana. Bliki seurasi niin nöyränä perässä koko ajan ja toimi hirmu hienosti! Olin tosi yllättynyt, kun se seurasi niin hienosti, vaikka olen sille ihan vieras ihminen. Siinä sitten tehtiin kaikkia tehtäviä ja Bliki oli tosi hieno!

Kuvituksena meidän karvakorvien lähikuvia
 Ihan koko aikaa ei kuitenkaan vaan kävelty ympäri maneesia hevoset irrallaan, vaan toinen tunti sitten tehtiin samoja juttuja ratsastaen. Kun rupesin laittamaan Blikille ohjia, se alkoi ihan innoissaan maiskuttelemaan ja nyökyttämään päällään, jes nyt päästään tekemään kunnolla! Bliki oli ihan alusta asti tosi innokkaana menossa eteenpäin, mutta istunnalla se pysyi kuitenkin ihan siedettävässä vauhdissa. Tein alkuun aika paljon tehtäviä sen kanssa ihan vaan käynnissä vähän tunnustellen, miten se taas tomikaan. Neliö sujui hyvin, L oli tällä kertaa hyvin haastava meille, Bliki peruutti joka ikinen kerta itsensä ulos jostain kohdasta eikä se oikein onnistunut vaikka kuinka yritti. Portti tehtiin kolme kertaa ennenkuin se onnistui ihan kunnolla. Kahdella ekalla kerralla ei suostunut Bliki peruuttamaan vaan jatkoi vaan eteenpäin, jolloin oli pakko pudottaa naru ja ottaa uusiksi. Sitten kun se vihdoin ja viimein onnistui, oli aika voittajafiilis.

Tehtiin taas niin, että jokaisen tehtävän välissä käytiin ravailemassa kierros, ehkä pari ja Bliki oli aina ihan innoissaan lähdössä raviin ja ajattelin että mitätköhän taas tulee, mutta se ravaili/tölttäsi niin hienosti ja rauhassa että! Ravin jälkeen oli tosin aina vähän aikaa pientä malttamattomuutta ilmassa, mutta jonkin tehtävän aikana hevonen rauhoittui keskittymään taas. Tällä kertaa saatiin laukata vapaasti aina kun haluttiin ja lopputunti menikin niin, että kaikki vaan nostelivat laukkaa. Alkuun meinasin, etten laukkaa Blikillä, mutta kun ope sanoi, että siinä on hyvät jarrut, anna mennä vaan niin uskaltauduin kokeilemaan. Kyllä se laukka nousi, ja hiljentyi takaisin raviinkin hienosti.


Tästä kerrasta jäi taas tosi hyvät fiilikset, Bliki toimi huiman paljon paremmin kuin viimeeksi kun menin sillä. Onneksi otin vielä tuon jatkokurssinkin tätä länkkäriä! Seuraavalla kerralla sitten taas reiningiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)