maanantai 23. toukokuuta 2016

Maastoilua ja jalkapalloa


 Aurinkoiset säät ovat hellineet viime viikot meidän mäkeä. Sen ansiosta on ollut kiva lähteä heppojen kanssa metsään lenkkeilemään. Sónatan kanssa ollaan käyty rannan suunnassa muutamia kertoja, mutta yleensä kierrellään sitä 'peruslenkkiä'. Viime päivinä Sónata on tarjonnut ihan mahdottoman hienoa tölttiä, mitä se ei yleensä kovin usein mene. Nyt on siis nautittu töltin ihanan tasaisesta kyydistä. Olen aina luullut, että Sónatalla on tasainen ravi, mutta nyt kun tamma erehtyi kerran menemään tölttiä, niin paljon mukavampaahan siinä on istua kyydissä on se sen verran tasaista!
Eemeli herra on myöskin maastoillut ahkerasti Saanaolenkin suuntaan. Sen kanssa ollaan nyt opeteltu laukkaamaan eri kohdassa kun yleensä. Alkoi menemään nimittäin siihen, että Eemeli tiesi jo, missä kohtaa laukataan ja se rupesi nostamaan ihan omatoimisesti laukan. Nyt se kuitenkin kuuntelee ihan superhyvin mitä ratsastaja sanoo ja on kulkenut viime ratsastuskerrat hirmu hienosti.
Empusta ei nyt tässä postauksessa ole ollenkaan kuvia, täytyy Eemeli ratsastukuvia yrittää jossain vaiheessa taas saada!

Moni varmaan miettii, miksi postauksen otsikko on 'Maastoilua ja jalkapalloa'. No, Eemeli on touhunnut muutakin kuin toiminut maastoretkillä moitteettomasti. Eemeli on opetellut jalkapallon saloja! Viime viikonloppuna päätin, että nyt opetan ruunan pelaamaan palloa, ja sehän mokoma oppi samantien! Nyt ollaan muutamina päivinä pelailtu ihan kunnolla Empun kanssa, heppa juoksee pallon perässä ja minä huutelen ohjeita ja jakelen palkkioita. Eemeli tykkää ihan kamalasti ja yksi päivä oli niin innoissaan, että ei juossut tavallisesti pallon perässä vaan loikki ihan tasajalkaa menemään! :) Ihmettelen, että pallo on pysynyt vielä ehjänä, ei Eemeli onneksi jalalla palloa liikuta, vaan turvallaan tökkii menemään. Varmaankin ensi viikonloppuna voisi kuvailla pallottelua, mutta haluatteko mielummin kuvina vai videoina? Vai ehkä molempina Eemelin uuden harrastuksen?


Sónata ei vielä ole pallotteluun tutustunut, se aina vaan hymyilee kun minä ja Eemeli laitetaan pallo liikkeelle!

1 kommentti:

  1. Ihanaa, ettei hymy hyydy! :-D Videota ehdottomasti palloilusta - ja lisukkeena parhaita kuvakaappauksia! ;)

    VastaaPoista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)