torstai 16. heinäkuuta 2015

Aikoja sitten otettuja kesäisiä kuvia vuohista

Noniin, vihdoinkin juttua omista eläimistä! Jotenkin ihan huomaamatta tämä aika vierähtänyt ja nämäkin kuvat on otettu joskus kesän alussa, mutta en ole niitä ehtinyt vielä julkaisemaan täällä blogin puolella. Sen huomaa myös siitä kuinka vuohilla on näissä kuvissa vielä ihan pörröinen talviturkki, ainakin nykyiseen hyvin vaatimattomaan kesäkarvaan verratuna...

Lillikin on noin hilmusen pörröinen


Tytti on näissä kuvissa ihan kauhean näköinen, kun talven aikana lämmittänyt pohjavilla alkaa irtoamaan, muttei kuitenkaan lähde harjalla irti... No, koittakaa kestää villainen otus... :)
 Miulla on ollut ajatuksissa jo pidemmän aikaa ottaa vuohista ihan oikeasti kesäisiä kuvia niiden uudessa tarhassa, josta en ole tainnut mainita vieläkään halaistua sanaa.. Enivei, siellä saattaisin saada ihan mukavan kesäisiä kuvia ja ajattelin myös kokeilla ottaa vuohista mustavalkoisia kuvia, uskoisin niiden nimittäin onnistuvan melkoisen hyvin, koska kuvattavat ovat itsessäänkin jo ihan mustavalkoisia.. Saa nyt nähdä milloinkas oikein kerkeän ottaa sen kameran kauniiseen käteeni ja mennä sinne vuohien keskelle.



 Nyt on ollut tosiaan vuohilla (varsinkin Lillillä ja Vilillä) kovaa aikaa opetella pysymään sähköisen aidan takana. Kuuluu aina kovaääninen BÄÄÄ, kun kili parka osuu pienen sätkyn antavaan aitaan... Hyvin ainakin Vili on nyt oppinut aidan takana pysyttelemään, mitä nyt alkuun ihan maisteli suussaan aidan nauhoja ja työnsi päänsä niiden välistä... Sohvi on kerran onnistunut loikkaamaan reilun metrin korkuisen aidan ylitse ja Tytti on tainnut tulla pari kertaa ali... Tuo aita vaan on siinä mielessä hyvää, että se on kuin verkkoaita, mutta verkko on siinä tehty tavallaan sähkölangasta. Alkuun miua kyllä pelotti vuohien sarvien puolesta että ne jää kiinni verkkoon, mutta vain muutamia kertoja ollaan jouduttu joku kielistä vapauttamaan verkosta. Lumikki ja Elvis taitavat olla ainoat, jotka ovat suoriutuneetuudessa tarhassa ulkoilusta ihan ilman kommeluksia.









Tytsä vähän poseerasi...

 Nyt en kyllä keksi enemäpää kirjoitettavaa, joten annan loppujen kuvien puhua puolestani...



Halleluja, kaikki samassa kuvassa!

Yritettiin ottaa vuohista sellaista hienoa juoksukuvaa, jossa kaikki näkysivät hyvin...

...ja tässä on kaikista onnistunein otos! :)

Olisiko teillä ehdotuksia erikoispostaukseen 200.postauksen kunniaksi? 
Kommenttiaa tulemaan josa on! :)

6 kommenttia:

  1. Ei vitsit miä olin jo unohtanu kokonaan nää kuvat! Mie muistan kyl nyt ku juostiin vaan ees takasin tuolla ja yritettiin ottaa kileistä sitä kuvaa, jossa olis ne kaikki... Sohvi taisi olla se suurin ongelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, niin miäki, mut ku etti tuolta postausaiheita niin nämä kuvat pisti jotenkin silmään... :) juu, niin se taisi olla...

      Poista
  2. Voii ihanat! Nyt jo ikävä sinne! :))

    VastaaPoista
  3. Uu. Löysin blogisi riiviotjakaurakamu blogin kautta. Luen blogisi postauksia vain täältä, koska ei google tiliä. Ihania kuvia. Minkäs ikänen Tytti on :o??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, etä luet blogiani ilman google tiliäkin! Kiitokset, Tytti taitaa tällä hetkellä olla puolitoista vuotias. Vuoden 2014 lokakuussa syntynyt ainakin. :)

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)