perjantai 31. lokakuuta 2014

Linssilude



 Yllä olevassa kuvassa on ehkäpä kissoistamme suurin linssilude, kutsutaan myös Misuksi. Jos se vain sille päälle sattuu ja näkee kameran olevan valmiina, se tulee istumaan kameran eteen ja asettelee itsensä yleensä mahdollisimman lähelle. Niinpä tulkosena on pelkästään lähikuvia. Lähikuvia Misusta edestä ja takaa, kun Misu hyppää ja kun Misu makaa.

Misu kärpäslätkällä leikkimisen jälkeen, aina yhtä suloinen <3


Töppösetkin vaativat erityistä huomiota



"Enkös minä olekkin kaunis? Joka suunnasta!"

Paluu leikkihetkiin

Syksyn tultua ovat myöskin saapuneet pimeät ja kylmät illat, jotka alkavat jo heti viiden jälkeen. Syksyn tulon huomaa myöskin siitä, että kissat alkavat viihtymään paremmin sisätiloissa ja ne ovat tavallista leikkisämpiä. Eivät ne oiekastaan koskaan kesällä jaksa mitään leikkiä, kun kaikki energia kuluu ulkona juoksemiseen. Ne alkavat muistuttaa pörröisen talviturkkinsa puolesta pikkuhiljaa norjalaisia metsäkissoja, vaikka ovat kaikki ihan tavallista maatiaisrotua.

Maton hapsut on selvästikkin Pipsasta kova juttu...
  Iltaisin ja yleensä päivälläkin kissat haluavat olla huomion keskipisteenä olohuoneessa leikkimässä ja pelkkä olohuoneessa nukkuminenkin riittää niille, kunhan ne pääsevät ns. "sivistyksen pariin". Kesällä ne yleensä tyytyvät nukkumaan niiden omassa huoneessa (jonka ne joutuvat jakamaan niiden kommelluksista kertovan henkilön kanssa...) sen mitä ne nyt sisällän nukkuvat, eli todella vähän.

Kaikki kissanomistajat varmastikkin tietävät sen, että kissojen mielestä kaikkein paras lelu on meidän ihmisten mielestä se kaikkein vaatimattomin. Nytkin, yritin tuossa joku päivä leikittää kissoja niiden hienolla pallolla, mutta ei ne oikein syttyneet... Kaikki muu kivan heiluvainen ja vähänkin hiirenhäntää muistuttava on sitten hurjan hauskaa. Ota noista nyt sitten selvää...
Kengännauhat ne vasta kivoja onkin!

Misu sentään hiukan innostui leikkimään pallollakin...

"Ai täh...? Pallo, missä? Keskeytit pahasti mun päikkärit"

"Aik kivahan tää on....."

Misse yrittää selvästi saada pallon liikkeelle pelkällä ajatuksen voimalla

Ja tadaa! Pallo meni jo noin kauas! :)

"Höh. En mä nyt sitä palloo tosissani pois ajanut, oisin halunnu leikkii..."

Saanen esitellä, Misun uusi lempilelu! Kärpäslätkän varsi! Huikean mielikuvituksellinen ja edistyksellinen lelu, mutta juuri siksi niin kiva. :)

<3<3

torstai 30. lokakuuta 2014

Pallot, parasta!

Nyt on valitettavasti ollut taas hiukan taukoa blogin kanssa, kun on ollut meillä tosi paljon kokeita koulussa ja esim. historiankin koe oli melkein 80sivuinen! On kaikki illat kyllä menneet kokeisiin lukiessa siis, ei ole paljoa ennättänyt konetta availla....

Kuten varmaankin kaikki Sasun tuntevat, se rakastaa leikkiä palloilla. Keppikin ja vinkulelu kelpaa, mutta jos jossain on näkyviää pienikin pallo, on pallohirmumme sen kimpussa. Hevosilta löytyy tarhastaan hevosille tarkoitettu sininen pallo jossa on sellainen juuri sopiva kahva, josta Sasu voi pitää hyvin ja tiukasti kiinni...

Tää on Sasulle kuin suunniteltu! :)

Takkuturkki, irtokarva, mutta silti niin suloinen <3
 Sasulla on aina tapana "tappaa" pallo kun se sellaisen saa. Se tekee (jos mahdollista, pallosta riippuen...) siitä aivan littanan ja jäytää sitä littanaa palloa sitten ihan innoissaan. :)
Pallo joutuu koville, jos se osuu Sasun tielle...

 Tosiaan, pallon koolla ei ole Pallo-Sasulle mitään väliä, kunnhan se vain on pallo. No, Onhan hevosilla tarhassaan myöskin Lillin pallo, joka on ainakin tarpeeksi iso... Sasu kun sen bongasi, niin hyvä että sen sai pidettyä kiinni!
"Uuu! Katohan mikä tää on? JÄTTIMÄINEN pallo!!!" :D
  Lillin jumppapallon kanssa olisi varmaankin vierähtänyt pallo-addiktilta tovi jos toinenkin, mutta emme uskaltaneet antaa sen peuhata sen kanssa. Pallo olisi nimittäin voinut poksahtaa, niin eipä olisi sitten Lillin kanssa paljoa palloiltu... Toisekseen, jos Sasu olisi alkanut sen kanssa kovinkin paljon telmiä, niin olisi voinut käydä sitten koiralle itselleenkin jotain. Onhan Sasu jo kohta yhdeksän vuotias (ei todellakaan uskoisi! Kaikki luulee sen olevan vielä pentu energisyytensä takia...).
"JEEEEE!!! Täää on tooosi kivaa!!"


perjantai 24. lokakuuta 2014

Haravoijan apulaiset

Pihallamme kasvaa suuri vaahtera, joka tiputtelee aina syksyisin mitä värikkäimpiä lehtiä muuttaen maan iloisen värikkääksi. Siinäkin on ikävä kyllä omat huonot puolensa, tai no riippuu siitä pitääkö haravoimisesta. Lehtiä on niin paljon, että päätimmekin käydä vuohien kanssa hiukan auttamassa haravoijan urakkaa...

Hyvä hyvä Lilli, syö vaan, niitä riittää!

"Mums, mums, mums, mums..."
 Vilin kyyditsemät lehdetkin päätyivät lopulta vuohille maisteltaviksi talliin. Eihän siinä vielä kovin paljoa helpotettu työläistä, mutta ahkerat syömärit mussuttivat mielellään lehtiä suoraan maastakin.

Tyttiä hirvittää lehtien paljous...

...ja se päättääkin jättää loput lehdet muille. Jostain löytyy varmasti jotain tuoreempaa!

"Siellä se Tytti pinkoo tuoreemman ruohon perässä. Eipä taida kovinkaan paljoa sitä enää löytyä, onhan nyt sentään syksy..."

Näin loppuun, Vili muistuttaa kaikkia vastaamaan blogin sivussa olevaan kyselyyn!

Syksyhän se tais tulla...


 Pakko kai se on hyväksyä, että nyt on syksy ja kohta on taas pimeät, lumiset ja jäätävän kylmät ajat käsillä. Hevoset ovat saaneet nauttia kesän suuresta laitumestaan mahdollisimman pitkään, mutta nyt ei niitä ole voinut enää laitumen puolella pitää koska päivällä ollaan koko ajan pakkasen puolella.

 Hevosista huomaa hyvin, miten niiden on hankalaa totutella olemaan taas pienemmässä talvitarhassaan. Niitä lohduttaa kuitenkin ajatus, että niiden talvitarha ei loppujen lopuksi ole edes pikkuinen verrattuna joidenkin hevosten "postimerkkitarhoihin". Taisi olla viime viikkoa, kun hepat pystyi vielä päästämään laitumen puolelle ja kun ne sinne laski, niin ei muuten huutelemalla tulleet pois. Kun niille avasi portin, niin molemmat lähtivät hurrjaa kiitolaukkaa kauimmaiseen päähän ja kunniakierros vielä laitumen ympäri. :)

 Eivätköhän heppasetkin totu taas tähän syksyyn ja talventuloon. Siellä ne tälläkin hetkellä tarhailevat ja mussuttavat kuivia heiniä, jotta eivät söisi niin paljon tarhassa olevaa jäistä heinää. Sónata ainakin nauttii, kun enää ei kyllä minkäänsorttinen ötökkäkään lennä, joten ulkoilla voi huoleti ilman loimea. Ja sen voin sanoa, että ei kyllä varmaankaan mikään örkki pääsisikään puremaan Sonttua, on sillä sen verran paksu ja tiheä talvikarva!

Back in business

Syksyn tultua on myös Vili pallannut takaisin hommiinsa kärrikiliksi. Ei ole kesän aikana oikein tullut kärriteltyä Uunolaisen kanssa, kun ei siitä hommasta oikein tule mitään. On niin paljon aina kesäisin vihreää herkkua joka puolella Vilille, että unohtuu se mitä oltiin tekemässä. Muutaman kesällä tehdyn kärrittely yrityksen jälkeen päädyttiin sitten siihen tulokseen, että Vili on kesälomalla kärri hommista.

Vili is back in business :)

Tällä kertaa kyydissä oli syksyisiä vaahteranlehtiä

 Ei ole kyllä Vili unohtanut kesän aikana, että miten sen kärrin kanssa oikein liikutaan. Ihan samanlaista menoa oli taas kuin aina ennenkin, eli aikas vauhdikasta... Kaikki käy Vilille, kunhan siitä saa leipää! :)

"Mihinkähän mä nää lehet puottaisin...?"

"Ai sulla olikin leipää, no päätä sit sä mihin nää viiään!"

Vilin virallistakin virallisempi kärrin kanssa otettu poseeraus <3
 Tässä pikkuhiljaa alkaa kärrikilin omistaja jo suunnitella joulua... silloin olisi tarkoitus laittaa Vili pulkan eteen lahjoja tuomaan. Valjaat tietty koristellaan asiaan kuuluviksi ja ehkäpä Lillistä värvätään joulupukin apuri...? Saa nähdä, mitä keksinkään, mutta kunhan nyt saan tehtyä valjaat jouluisiksi, (ehkäpä vähän lähempänä joulua.....)niin voitte olla varmoja, että sitten saatte kunnon pläjäyksen jouluista Viliä! :)
Tässäkö tuleva joulupukki? Se selviää tasan kahden kuukauden kuluttua!

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Säntäilyä omenatarhassa

Aina silloin kun kaikki kissat ja hevoset ja vuohet ovat sisällä, niin silloin otamme yli-innokkaan Belgian nuuskun ja viemme sen Rositan laitumelle, eli omenatarhaan juoksemaan itsensä väsyksiin.


 Sasulle pitää aina olla jonkilainen heitettävä lelu mukana, muuten ei juoksenteluista tule yhtikäs mitään. Yleensä meillä on keppi tai pallo, mutta tällä kertaa Sasu löysi mukaansa sen rakkaan jauheliharasian. Joskus se on löytänyt jostain kaapin pohjalta vanhan jäätelörasian, mutta jauheliha rasia on silti parempi. Sitä se jaksaa kantaa vaikka maailman tappiin saakka. Silloin käy kyllä jauheliharasialle huonosti, jos koira menee yli kierroksille. Silloin se nimittäin intaantuu repimään rasian pikkuisiksi riekaleiksi...

Yleensä vauhti on niin kova, ettei mikään kamerakaan kestä perässä...

 Kepin, pallon tai jauheliha rasian heittelyn lisäksi omenatarhassa harjoitellaan Sasun kanssa "kadonneen" etsintää. Jos minä juoksen piiloon, niin äitini käskee Sasun etsiä minut. Ja sehän etsii. Ei auta, vaikka olisi omenapuun takana piilossa. Joskus onnistuu hämäämään niin, että kestää pienen tovin, ennenkuin koira saa taas hajun ja juoskee innoissaan luokse.
"Täältä tullaan jauheliha rasia!"

"Jes, saimpas!"


Väsynyt, mutta onnellinen <3