Tallin tarinoita: Luukku 8 Ratsastushistoriani

"No hour of life is wasted that is spent in the saddle."

Ylläoleva lausahdus on niin totta kuin vaan voi olla. Yksikään satulassa viettämäni tunti ei nimittäin ole hukkaan heitettyä, vaan satulassa on opittu vaikka mitä pääasiassa hevosista ja tietty ratsastuksesta.

Niitä hevosen selässä vietettyjä tunteja on minulla aika monta jo takanani, kun ensimmäisistä ratsastuskerroista on havaintoja jopa 11 tai 12 vuoden takaa. Eihän se ekalla kerralla mitään varsinaista ratsastusta ollut, mutta olihan se nyt pienelle alle kouluikäiselle ponitytölle maailman paras hetki, kun pääsi ekaa kertaa Rosita-ponin selkään katsomaan maailmaa hiukan ylempää. Ja siitä se sitten lähti, eikä loppua ole näkynyt.

Pikkuinen Henna Rosita-ponin kyydissä (ja ihan ilman kypärää...) ekaa kertaa ehkä vuonna 2005..?

Kun pieni heppatyttö sitten lähti kouluun, piti heti ekana päivänä alkaa selvittää eskari-kavereiden heppaintoa. Eikä aikaakaan kun olin saanut kaksi heppailukaveria, joiden kanssa uskaltauduimme alkeiskurssille Haukkamäen hevostilalle. Siellä menimme joka kerta samoilla hevosilla, aina samat kolme heppaa oli meidän tunnilla. Toki saimme kokeilla jokaista kolmea vuorotellen. Muistan vieläkin ihan ensimmäisen ratsastustuntini. Sain ratsukseni suuuren ja vitivalkean arabitamman, Donnan. Muistan kuinka minua pelotti ekalla kerralla ihan kamalasti kun tunsin hevosen liikkuvan allani ja se oli niin suurikin! Kuitenkin halusin joka viikko uudestaan ja uudestaan tunnille, enkä olisi malttanut odottaa viikon kohokohtaa eli ratsastustuntia. Donna oli super kiltti ja muistaakseni aika rauhallinenkin, ja lopulta sen korkeuskaan ei hirvittänyt minua enää ollenkaan. Menin tuolloin paljon myös suht isolla shetlanninponilla, joka oli melkoisen reipas, jos en ihan väärin muista. Sillä tuli ratsastettua useampi tunti. Kolmas heppa, jola oli mahdollisus mennä tuolloin, oli ihan supervauhdikas russ-poni Inca. Siitä en oikein tykännyt kun se oli silloin liian vauhdikas jopa taluttajan kanssa. Tällä tallilla kävimme ehkä ykkösluokan talveen saakka, eli emme kovin kauaa. Sitten oli aika vaihtaa tallia.

Elämäni ensimmäinen ratsastustunti, ja kyllä muuten jännitti!

En ole kovin monella tallilla käynyt ratsastushistoriani aikana, vain kahdella vakituisesti tunneilla. Niemenpellossa käyn edelleen silloin tällöin ratsastelemassa ja oppia ottamassa. Tosiaan, talli vaihtui, uudet hevoset ja uudet ympyrät ja tietenkin uudet ihmiset. Niemenpellon talli oli täynnä ihania islanninhevosia, joiden takia ehkä juuri tälle tallille lähdimme jatkamaan ratsastuksia. Siellä tulikin sitten niin mukavia hevostuttavuuksia vastaan, että sillä tiellä ollaan edelleen... Muistan Niemenpellostakin ensimmäisen ratsastustuntini. Oli hyvin aurinkoinen iltapäivä ja menimme tallille jo hyvissä ajoin. Meidän kaikkien hevoset olivatkin jo tunnilla niin saimme sitten odotellessa arvailla, kuka mahtaisi olla sen tunnin ratsu. Ekan kerran ratsastin Niemenpellossa Erppu nimisellä issikalla. Kävin usean vuoden Niemenpellossa joka viikko tunnilla ja minulla taitaa olla jokainen kymmenen kerran kortti tallessa, joita on muuten paljon! Monenlaisia hevosia ja monenlaisia eri tunteja on tullut nähtyä ja koettua siellä. Yllättävän vähän on kuvia kyllä otettu Niemenpelto ajalta, löysin vain nämä kaksi vaikka siellä tosiaan sen kahdeksan vuoden ajan on tullut käytyä säännöllisen epäsäännöllisesti. Yksi lempparihevosistani Niemiksessä oli jo ihan alusta vauhdikas Ofeig, jonka kyydissä on tullut viiletettyä pitkin kenttää, maneesia ja maastoja monet tunnit. Paljon lempparihevosia toki mahtuu Niemenpeltoon, mutta liinaharjainen Ofeig on niistä se pitkäaikaisin. Ensimmäiset laukka-askeleet laukattiin muistaakseni juuri Ofeigin kanssa, sillä on tullut myös ylitettyä suurin este (huikeat 60cm) ja ensimmäisiä uittokertoja koettiin kenenkäs muun kuin Ofeigin kanssa. Ensimmäistä kertaa laukkasin maastossa ja ilman satulaa (en siis ilman satulaa maastossa) aivan ihanan tasaisesti liikkuvalla hiirakolla Lukka-tammalla. Toki monella ja monella muullakin hepalla ratsastin ja uusia juttuja tein, mutta tuossa ne mieleenpainuneimmat uudet jutut.

Lukka ja minä lähdössä maastoon vuonna 2011

Ensimmäistä kertaa issikkaa isomman hepan kyydissä 2011, yksi monista lemppareistani, Vuokko♥

Vuonna 2010 hevosharrastukseni lähti laukkaamaan ihan uuteen suuntaan. Talliimme muutti loppuvuodesta Rosita-ponin seuraksi touhukas ja hyvin nuori suomenhevosruuna, tunnetaan blogissa nimellä Eemeli. Näin myös ensimmäistä kertaa ikinä sinä vuonna pienen rautiaan islantilaisen, joka asusteli naapurissamme tuon kesän. Tämän pienen islantilaisen tunnette tekin, hän on nimeltään Sónata. Sónatalla olen ratsastanut ennen Eemeliä, vaikka Eemeli on ollut pidempään meidän. 2010-2011 Sónata asui Niemenpellossa ja silloin auttelin sen silloista omistajaa aina kun hän pyysi. Eemelillä en ihan kamalan paljoa ratsastanut sen nuoren iän ja kohelluksen vuoksi. Se oli meille tullessaan vain 6-vuotias ja mahdoton touho. Sónatan kanssa osallistuttiin jopa elämäni ensimmäisiin koulukisoihin 13.3.2011! Siitä on paljon muistoja kun treenailtiin tamman kanssa maneesissa ja opeteltiin koulurataa ulkoa. Kisat itsessään menivät hyvin, pakko kyllä sanoa, että nyt menisi paremmin, jos kisaamaan lähdettäisiin. Hiukan on tuo yhteisymmärrys parantunut vuosien aikana. Sónatan ja Eemelin hoitamisen ja ratsastuksen lisäksi kävin myös vakituisesti tunneilla Niemenpellon hevosilla.

Kisoihin treenailua maastossa käymisen jälkeen, siksi heijastimet :)

Innokkaat koulukisailijat kisapäivänä vuonna 2011

Vuosi koulukisojen jälkeen Sónata asusteli meidän tallissa hoitoponina ja minä ratsastin ja hoisin sitä innoissani. Sónatan kanssa oli hyvä opetella heppailun perusjuttuja vielä paremmin kuin ratsastuskoulussa kun heppa oli koko ajan käden ulottuvilla. Äitini touhusi Eemelin kanssa ja miä Sontun. Siitä lähti meidän yhteiselo. Elokuussa 2012 tapahtui se, mitstä jokainen pieni ja vähän isompikin heppatyttö haaveilee heti harrastuksen alussa. Sain pienen islantilaisen omakseni! Sen jälkeen ratsastus tamman kanssa vain lisääntyi ja lenkkiä heitettiin aina kun ehdittiin. Kävin muistaakseni vielä tässäkin vaiheessa Niemenpellossa tunneilla joka viikko (tai ainakin joka toinen) ja kertailin silloin aina tunnilla tehtyjä juttuja kotona omien heposten kanssa. Okei, pakko kyllä myöntää, Sónata oli melko vallaton tuohon aikaan ja ratsastukset sillä oli huomattavasti varovaisempia kuin nykyään... :) Satula pysyi tiukasti tamman selässä ja askellajit mitä mentiin olivat käynti ja ravi. Silloin ei laukka noussut ei sitten millään. Vuonna 2013 pääsin elämäni ensimmäiselle ratsastusleirille, okei se oli kurssi... Viikon verran sain käydä Niemenpellossa joka päivä ottamassa oppia kahden ratsastustunnin verran. Se oli ihan huippua silloin! Miulla on tarkkaan kirjoitettu kaikki ylös siltä kurssilta mutta yhtään kuvaa ei ole. Siellä mm. laukkasin ekan kerran ilman satulaa ja seisoin hevosen selässä. Siinäpä ne mieleenpainuneimmat muistot. Seuraavana vuonna lähdimme kaverini Vilman kanssa jo vähän kauemmas ratsastusleirille, Jyväskylään issikkatallille, Reykhestariin. Seillä sain niin hyvän opetuksen issikan laukannostoon että kun leiriltä kotiuduttiin ja seuraavana päivänä lähdettiin tamman kanssa liikkeelle, nousi hienon hieno laukkakin! Muistan sen fiiliksen kuin eilisen päivän kun Sonttu vihdoin nosti laukan. Ja seuraavana päivänä jäi se satula talliin maastolenkin ajaksi ja hupsista, sen jälkeen ei ole satulaa kovin montaa kertaa mukana lenkeillä ollut. :)

Ensimmäiseltä maastoestekerralta, joka ei sujunut ihan kuin ruotsalaisessa askarteluohjelmassa...

Kun sain itsevarmuutta Sónatan kanssa ilman satulaa, menin myös enemmän Eemelillä ja senkin kanssa jäi toisinaan satula kotiin lenkin ajaksi. Ratsastettiin tällöin aika paljon kahden hevosen voimin metsässä, askellajeina ravi ja käynti.

"Hei, kattokaa! Ilman satulaa!" Ehkä ekoja kertoja Eemelillä ilman satulaa metsässä kesällä 2014

Esteiden ylityksen opettelua luultavasti syksyllä 2014

Ensimmäistä kertaa tandemratsastusta, kaverini kanssa, paljon, paljon muistoja! :D

Viimeisin ratsastusleiri on tullut käytyä bloginkin ollessa hengissä, toissa kesänä. Käytiin jo leiriä ennen pari kertaa testaamassa talli ja hyväksi kun todettiin, varattiin leiri. Vehmaan tallilla olen ratsastanut ylivoimaisesti suurimalla hevosella, millä olen ikinä mennyt. Fantti, tuo lempeä jätti kyyditti minua molemmilla testikäynneillä ja leirilläkin pariin otteeseen. Leiri opetti toimimaan enemmän isompien hevosten kanssa ja sen jälkeen on ollut kivempi touhuilla Eemelinkin kanssa kun se on kuitenkin Fantin rinnalla ihan poni... :)

Uljas tuntiratsuni Fantti keväällä 2015

Tunnelmia leirin vikalta tunnilta ja alla aivan ihana Digi

Kun issikan laukka alkoi nousemaan issikkatallilla vietetyn leirin jälkeen, oli odotukset korkealla Eemelin laukan suhteen isojen hevosten keskellä vietetyn viikon jälkeen. Sillä en ollut saanut laukattua askeltakaan ennen kesää 2015. Leiristä nyt ei tainnut hirmuisesti olla apua tässä tapauksessa, mutta kun äitini serkun kanssa kaahotettiin metsässä, hän Eemelillä ja miä Sontulla, keräilin neuvoja Empun laukannostoon. Heti seuraavana päivänä testaamaan ja kappas mokomaa, laukkahan sieltä nousi. Ihan huippu fiilis. :)

Ekat laukat Eemelillä kameran edessä kesä 2015

Vähän tuli peltoiltuakin Eemelillä kesällä 2015

Lottovoitto Sónatalla kesällä 2015

Kesä 2015 oli ihan huippu saavutuskesä hevosten kanssa. Silloin saatiin Eemelin kanssa ekat laukka-askeleet otettua, Sónatan kanssa oli oikein hienoja esteiden ylityksiä ja mikä parasta, luottamus saatiin tamman kanssa niin huippuun, että laukkailtiin hienoa laukkaa ympäri isoa peltoa. Niin superiloinen vieläkin näitä kuvia katselessa. :) Tässä vaiheessa (tai vähän aikasemminkin jo...) jäi Niemenpellossa ja muuallakin tunneilla käyminen oikeastaan kokonaan. Ei vain ehtinyt ja mitä sitä suotta kun kotona oli kaksi ihan huippu hienosti toimivaa karvakorvaa? Silti aina silloin tällöin (ehkä kaksi tai kolme kertaa vuodessa) tekee mieli tunnille ja Niemenpeltoon yleensä suunnataan. Tulevaisuuden suunnitelmia ei kovin kummoisia hevospuolella ole. Omien karvakorvien kanssa yritetään kulkea aina samaan suuntaan ja kaikille sopivassa vauhdissa.. ;) Pientä suunnitelmaa oli kyllä aloittaa keväällä ihan uusi juttu ratsastuksessa, mutta siitä lisää sitten kun muuttuu ajankohtaiseksi! :)