tiistai 5. joulukuuta 2017

Luukku 5 Kalenteriarvonta!



Joulukalenteria suunnitellessani haaveilin, että olisi ihanaa saada pieni arvonta blogiin joulun kunniaksi. Jotain muutakin kuin messulippuja vaihteeksi. :D Pitkään oli pohdinnassa, mikä voisi olla hyvä arvottava ja mistä sen hankkisin. Kun tilailimme yritykselle omat seinäkalenterit myyntiin ensi vuodelle, haaveilin taas omasta versiostani, joka tulisi vain minun seinälleni. Sitten heräsi ajatus, että hei, kalenterihan voisi olla tosi kiva arvottava! Ei muuta kun kyselemään ja eräänä perjantaina pääsin kävelemään kohti bussia kassissani sekä Vilkkaiden sorkkien vuohikalenterit (vinkvink!), leiriesitteet sekä muutama kappale eläinkalentereita ihan vaan omalle seinälle ja yksi niistä arvottavaksi blogiin, joka on virallisesti sponsored by Mikkelin kopiopiste! Suuret kiitokset heille upeista kalentereista!


Kalenteri on A4-kokoinen, ja sen avulla pysyy hyvin kärryillä vauhdilla menevistä päivistä sekä näkee samalla suomalaiset nimipäivät. Kannessa komeilee Eemeli ja sumun seassa jossain Sónata. Jokaisen kuukauden kohdalla on kuukauteen sopiva kuva, ja luonnollisesti kuvissa seikkailee blogista tutut eläimet aina kaneista heppoihin!

Ihan pieni sneak peek teille...




Voit osallistua max 3 arvalla kalenterin arvontaan. Jos siis haluat saada seinällesi ensi vuodeksi kalenterin, joka on täynnä suloisia eläinten kuvia, lue alla olevat ohjeet tarkkaan:

  • Yhden (1) arvan saat kommentoimalla alle nimesi ja sähköpostiosoitteesi
  • Toisen arvan saat, kun kerrot ylläolevan lisäksi, mitä haluaisit lukea blogissani lisää
  • Kolmannen arvan saat, kun kommentoit ylläolevat ja liityt blogini lukijaksi (julkisesti, jotta näen sen!)

Jos haluat osallistua vain yhdellä arvalla, kommentoit siis vain nimesi ja sähköpostiosoitteesi alle jne. Aikaa osallistua arvontaan on 12.12. klo 20.00 asti! Ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti sähköpostitse ja sovimme sitten kalenterin toimituksesta, minä maksan mahdolliset postikulut!

17 kommenttia:

  1. Kolmella arvalla mukana ihanan kalenterin arvonnassa :) Olisi kiva lukea vinkkejä, miten eläinystäviä voisi ilahduttaa näin joulun aikoihin :)
    maatiaiskananen@gmail.com

    VastaaPoista
  2. 3 arvalla mukana :) Maarit Salminen marsu.mhs(at)gmail.com Löysin blogin ihan äsken ja pääsen siihen nyt tutustuu, joten kirjottele vaa lisää :) Olis mukava jos onni potkasis, sais ihanan kalenterin seinälle! Mukavaa Joulun odotusta!

    VastaaPoista
  3. Haluaisin mahdollisimman paljon hevosten hoitoon liittyviä postauksia. Ihan konkreettisia ohjeita. Alkaen ihan nollasta:) meitä aloitteleviakin seuraajia on:) :)
    Mukana kolmella arvalla.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  4. Kolmella arvalla uutena bloginlukijana mukaan. Hieno kalenteri. Kyllähän hevosiin liittyvät jutut kiinnostaa kun tyttö harrastaa ratsastusta. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kahdella arvalla! Haluaisin lisää kauniita kuvia ja tarinoita:) pija@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Suvi
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  7. Kolmella mukana. Tallin joulu kiinnostaa.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukaan yhdellä!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  9. Tallin normaali arki sekä juhla kiinnostaa
    2 arpaa
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kaksi arpaa, kiitos!
    Jos lukeminen kiinnostaa yhtään, kaikki kirjavinkit ottaisin ilolla vastaan. Vaikkapa hevosaiheiset tieto- ja kaunokirjat.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Mukana kaikilla kolmella! Haluaisin lukea my day-postauksia.

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  13. Kyllä tuollaista kalenteria kelpaisi katsoa vuoden jokaisena päivänä, joten mukana ollaan! :o) Mä toivon tietysti aina lisää kana- ja kukkovideoita sekä niitä pupujen heiluvia nenuja! <3

    VastaaPoista
  14. Kolme arpaa!
    Oona Arola, oona.arola@gmail.com
    Toivoisin my day-postauksia ja hevosille ite tehtyjä jouluherkkuja.
    Ja blogin lukija olen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme arpaa :) tiia96@luukku.com
      Eläin aiheistse on aina kiva lueskella!

      Poista
  15. Kolmella ravalla mukana!
    Iida Ruonala iidu2101@gmail.com
    My-day postauksia ois kiva lukea :)

    VastaaPoista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)