sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Luukku 3 Blogin bannereiden historian havinaa


Oivoi mitä ihanaa nostalgista muistelua, kun etsiskelin blogini historian bannereita. Alkuvuosien bannerikyhäelmät kyllä ovat olleet jotain ihan järkyttävää, onneksi kehitystä on selvästi tapahtunut! Näitä lisäillessäni tähän postaukseen tulin huomanneeksi, että tässä blogissa on ollut itseasiassa tosi monta erilaista banneria ja ulkoasuakin tämän myötä. Jossain vaiheessa vaihdoin banneria tosi usein, nyt se on vähän kyllä jäänyt, kun ei löydy aikaa vielä semmoistenkin väsäämiselle... Olen itse tehnyt kaikki muuta bannerit, paitsi ihan ensimmäistä, jonka teki minulle joku ihana blogin pitäjä Tallin tarinoita-blogin ensimmäisenä vuotena eli 2014. Siitä on vierähtänyt muutama hetki ja niissä muutamasssa hetkessä on tosiaan tullut väsäiltyä jos jonkin näköisiä bannereita. Kuten sanottu, alkupään tuotoksia katson tänä päivänä kauhulla, mutta silloin joskus ne olivat mielestäni tosi hienoja ja hyvin tehtyjä. Onneksi suunta on ollut ylöspäin ja pystyn ilolla sanomaan, että viimeisimmät bannerit ovat minun tekemiäni. Aina kaikessa kehittyy, kun vaan jaksaa harjoitella ja etsiä uusia jippoja tekemiseen. 

Alla olevat bannerit ovat kutakuinkin aikajärjestyksessä, en nyt mene ihan takuuseen kaikista, enkä edes ole ihan varma, onko tässä kaikki vai onko jossain vanhalla koneella vielä lisää näitä mestariteoksia. Joissakin uudemmissa bannereissa ei näy nimeä ollenkaan, mutta johtuu siitä että olen kirjoittanut blogin nimen valkoisella eikä siten näy nyt valkoista taustaa vasten. 


Ensimmäinen ja tällä hetkellä ainoa vieraan tekemä banneri, vuodelta 2014

Tätä banneria en yhtään muista oliko ollenkaan blogissa, mutta siis saman tekijän  kuin ylempi!


Yksinkertainen on kaunista, eikös? Ainakin tässä ensimäisessä oma tekemässä versiossa, joka taiteiltiin vuoden 2014 syksyllä
2014 syksyn toinen banneri ja yritystä alkaa jo löytyä!

2014 marraskuun banneri


Ja kuukautta myöhemmin vuona 2014 blogiin vaihtui tälläinen.

Ensimmäinen banneri vuodelle 2015

2015 kevättä mennään
2015 kevät, ja nimi jäänyt tästä versiosta pois (jossain varaston uumenissa on tosin se nimellinenkin versio...)


2015 loppukesän tuotos


2015 syksy
2015 ja ensimmäinen joulukalenteri starttasi, mikä näkyi myös bannerin jouluisessa katissa...


2016 ja vuoden ensimmäinen (teksti on valkoisella niin ei siksi näy)

Ylläoleva ei kauaa ollutkaan blogissa, ja tämä vaihtui tilalle
Kunnes taas vaihtui kuvat ja tämä baneri koristi blogin otsikkona pari kuukautta vuoden alussa 2016

Kevät 2016
Kesä 2016

Kesällä 2016 blogissa oli myös hienon moderni banneri, jossa kuva vaihtui, kun sen päälle vei hiiren- ja ihan ite tein!
Toinen osa kesä 2016 banneriin


Syksy 2016 ja yksi ehdoton lempparini!


Ja joulu 2016, tähän kuuluin myös taustalla ilkeästi pälyilevä tonttuSónata... :D
Talvi 2017, jälleen yksinkertainen on kaunista...


Kesän ja keväänkin 2017 blogissa oli näin tylsä banneri, jota somisti tosin taustalla oleva eläväisempi tausta

Viimeisin ennen jouluversiota eli syksy 2017, ja tästä olen kyllä ihan superylpeä!
Mikä oli suosikkisi?

2 kommenttia:

  1. Näitä postauksia on aina kiva selailla, kun huomaa kehityksen! :) Mun lemppareita oli myös toi syksy 2016 ja syksy 2017, joista jälkimmäisessä on ihanat noi laukkaava hevonen ja iloisesti hyppelehtivä vuohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onneksi sitä kehitystä näkyy. :D kiitoksia!

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)