perjantai 27. helmikuuta 2015

Vuohiagilityä

Nyt on taas hirrmuisesti uusia kuvia, joten voitte varautua tiuhaan postaustahtiin lähiaikoina! :)
Vilma oli meillä tiistaista keskiviikkoon, ja keskiviikkona saatiin "hiukan" kuvia otettua... Rakennettiin pitkästä aikaa vuohille kunnon agilityrata. On ollut joka paikassa (lue hevosten tarhassa) niin paljon lunta, ettei ole oikein kunnollista rataa saanut aikaiseksi. Nytkin oli esteet tiellä ja sai vain toivoa, ettei autoja tulisi. Ei onneksi tullut.
 Ekaksi otettiin tuo meidän parivuotias pahis eli Sohvi pitkästä aikaa hyppelemään. Olin ihan varma, ettei Sohvi suostuisi yhteistyöhön, kun se oli ihan yksin ulkona, mutta yhtäkään määkäisyä ei Sohvi tällä kertaa päästänyt. Oli varmaankin niin kivaa pitkästä aikaa päästä tekemään ulkona jotain muuta kuin juoksemaan sisarusten kanssa metsässä.
Hosvi loikkaa. :) Huomatkaa, miten kamalan jäistä meillä on... Hiekkaa melkein joka paikassa...
 Radassa meillä oli kolme hyppy estettä, pujottelu ja Lillille lankku. Sohvikin yritti mennä lankkua, mutta on sillä jo niin isot sorkat, ettei ne enää mahtueet kapealle lankulle...
Pujottelu sujui Sohvilta yllättävän hyvin :)

Epätoivoinen lankkuyritys...

Ja tässä kuvassa mielikuvituksellinen esteen kannatin toisessa päässä...
 Esteitä yritettiin sijoitella niin, että Sohvi sai hypätä kuitenkin ihan hiekalla, mutta silti lipsui sorkat...

Ja taas pujotellaan..

Hiukan ehkä heilahtanut kuva, mutta ei voi mitään..


Lopussa Sohvi sai mennä vapaana esteitä, ja ihmeen hyvin se loikkikin kaikki, mitä vain pyysi!

Semmoinen agilitytuokio Sohvilla oli. Lillin vuoro seuraavana!

8 kommenttia:

  1. Onpa kiva nähdä Sohvi pitkästä aikaa temppuilemassa! <3 Hyvin ovat opit pysyneet mielessä, vaikka sorkat ovatkin vähän jo lankulle isot. :) Täällä ei ole lunta enää juuri ollenkaan. Toisaalta hyvä, kun ei jalat lipsu, mutta ei kai se kevät nyt vielä voi tulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohvikin oli ihan innoissaan! :) Eilen tuli ihan yllätyksenä, että Tytin koivet vielä lankullekkin mahtuvat...! Sohvi on kyllä hiukan isompi malli, joten ei sen sorkat kyll siihen mahdu... Täälläkin alkaa lumet olla melko olemattomissa, tänne kyllä kevätkin jo suotaisiin! :)

      Poista
  2. Ihana postaus! Lisää tämmösiä :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat agilityvuohet ♥ Siellä on ollut menoa ja meininkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Todellakin, sitä ei mistään päivästä puutu jos on vuohien kanssa tekemisissä!

      Poista
  4. Vuohetkin saa taas nauttia keväästä ja agilitystä :) Kuinka korkealle Sohvi pystyy hyppäämään ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niinpä... Nyt ne ovat kyllä nautiskelleet, kun on ollut hiihtoloma tämän viikon, niin on ehditty touhuamaan kaikenlaista. :) Hmmm... Varmaan korkein este mitä se on hypännyt, on ollut suunnilleen 120cm, ja tuokin este oli itseasiassa niiden kesä tarhan aita.... :)

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)