tiistai 3. helmikuuta 2015

Maastoon

Pitkästä aikaa olimme Vilman kanssa taas käymässä tunnilla eilen. Tuntikalentertissa luki sunnuntaina, että on koulutunti, mutta eilen sitten päivällä huomasimme että kalenteriin olikin tullut lisäys, "jos selkeää niin maasto". Hetken aikaa siinä mietittiin, että voihan nokka. Toivottavasti tunti olisi kuitenkin koulua, kun kerrankin tunnille päästiin. Noh, loppujen lopuksi mentiin kuitenkin maastoon. Miulla toimi eilen ratsuna hyvin hyvin reipas Odda. Reippautta lisäsi kovasti myös se, että metässä oli melkein pimeää, oltiin siis maastossa kello 6-7... Hyvin kuitenkin näki, mutta oli hiukan jännitystä ilmassa kun jonossa mentiin.Oli aikas mielenkiintoista tosiaan lähteä ratsastustuntimaastoon hämärässä... Onneksi ei kuitenkaan mitään kovin suurta ainakaan sattunut ja tapahtunut, pari hepolaista pukitteli aina laukan nostoissa ja tölttipätkien alussa, mutta Odda kulki oikein kiltisti. Ainut pieni kommervenkki oli kuitenkin se, kun oltiin menossa metsäpolulle, niin takana tuleva suokkitamma sitten säikähti kovasti jotain ja ryntäsi ihan kiinni Oddaan. Odda siitä hermostui ja suokki saikin sitten kenkää oikein olantakaa. Onneksi ei kuitenkaan ratsastajaan osunut! Miäkin pysyin kyydissä, vaikka Odda ihan pukitti kun komensi suokkia.... Eikä onneksi tainnut suokkiinkaan kovin pahoja jälkiä tulla. Ravit/töltit ja laukat sujuivat meidän osaltamme siis oikein hyvin ja reippaasti. Välillä oltiin ehkä turhan lähellä vetohevosta, mutta siitä ei kuitenkaan mitään sen suurempaa seurannut. Loppujen lopuksi, oli ehkä kuitenkin kivempaa mennä mettään kuin olla kentällä, tosin hiukan ärsytti, kun joutui maksamaan siitä, että pääsee mettään kun kotona saa puskailla ihan niin paljon kuin huvittaa...! Jäi kuitenkin tosi kivat fiilikset maastosta!
Jäi niinkin hyvät fiilikset, että tänään musiikkiopiston jälkeen oli ihan pakko lähteä Sontun kanssa taas kuutamokäppäilylle. Tänään tosin otettiin jopa muutama raviaskel pihalla. Ei me sentään yhtä rohkeita oltu kuin ratsastuskoulu hevoset, ihan pihalla pysyttiin, mutta oli heppanen niin innoissaan, ettei olisi millään malttanut lähteö talliin! Halusi aina vain kääntyä menemään takaisin tiellepäin. Kun lupasin, että polle saa porkkanan kun menee talliin, niin sitten kelpasi marssia karsinaankin. Huomenna jos pääsisi vähän pitemmälle lenkille, ainakin lupailin Sontulle niin...

8 kommenttia:

  1. Kiva, että teillä oli mukava ratsastustunti, vaikka ette kentälle tälläkertaa päässeetkään! :) Voisin Pystenkin kanssa lähteä lähiaikoina pitkästä aikaa käymään maastossa, jos joku jaksaisi lähteä kävellen mukaan :) Toi kuva on kyllä upea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli ihan mukavaa tosiaan vaikkei kentäll mentykkään! :) Tiedän kyllä tunteen, kun haluais jonkun mukaan, mut kukaan ei ehi... ;) Kiitos!

      Poista
  2. Huh mitä pukittelua onneksi keneenkään eisä sattunut ja kaikki pysyi heppojen kyydissä! Tosiaan vähän pöljää maksaa maastoilusta jos sitä voi harrastaa ihan omassa kotona, mutta pääasia kuitenkin että oli kivaa :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hiukan hirvitti itteänkin, mutta onneks Odda oli kiltisti! No onhan se vähän, mutta jospa nyt tämän kerran menis... :)

      Poista
  3. Mahtavan näköistä kun jossain pilkistää aurinko ! Varmasti oli hieno maastokeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hieno sää onneksi, ja aurinkokin on nyt pilkistellyt useastikkin! :)

      Poista
  4. Enpä olekaan koskaan hämärämaastossa käynyt! Kuulostaa aika extreme-urheilulajilta! Hyvä, että kaikki meni kuitenkin hyvin. :) Ymmärrän kyllä hyvin tuon, että haluaisi olla kentällä, kun kotona saa maastoilla ihan riittämiin. Onnenpekka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aika mielenkiintoista! Joo, mieluustihan sitä Sontullakin kentällä menism mutta ei ole kenttää niin ei ole. :)

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)