keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Luukku 20 Behind the joulukalenteri


Oletko koskaan pohtinut, mitä kaikkea vaatii blogin joulukalenterin kasaaminen? Voin kertroa teille, ettö se vaatii todella paljon aikaa, ideoita ja vielä kerran aikaa. Itse olen hieman ihmetellyt, mistä olenkin löytänyt aikaa toteuttaa teille jälleen kerran yhden 24 luukkua sisältävän postaussarjan, jossa postauksia on tullut pävittäin. Huhhuhuh, nyt alkaa se urakka olla pikkuhiljaa ohitse. Blogin joulukalenterin kasaaminen on tosiaan aika rankkaa mutta myös erittäin hauskaa ja mukavaa ajanvietettä. Mistä se kaikki sitten alkaa, ja mitä kaikkea minä olen tehnyt tämän kalenterin toteuttamiseksi?




Ihan ensimmäiset merkit joulukalenterista näkyivät bloginkin puolella jo lokakuun lopulla, kun kyselin teidän lukijoiden toiveita kalenteria varten. Postauksen jälkeen aloin suunnittelemaan kalenterin sisältöä ja rakennetta pikkuhiljaa paperille. Ideoita ja inspiraatiota etsin aikaisempien vuosien kalenterisuunnitelmista, ja aika nopeasti minulla oli alustava luukkujärjestys tälle kalenterille tehtynä!

Propsien kasaamista avustajan kanssa

Kuinka kissojen joulukuvaukset päättyivät... Kaaos.

Heppojen kuvausten kulisseissa

Itselläni ei ollut alkuun oikein intoa lähteä kirjoittamaan joulukalenteria eteenpäin ja ensimmäiset luukut taisivat tulla kirjoitetuiksi vasta joskus marraskuun loppupuolella juuri ennen koeviikkoa, jota pidin itselleni ehdottomana viimeisenä viikkona saada ekan viikon postaukset valmiiksi. Joulufiilistä ei oikein ollut alkuun, mikä laski kirjoitusintoa. Jotta saatiin edes vähän joulumieltä, pidin monet monet joulukuvaukset ihan jokaisen eläinlajin kanssa. Kissojen kanssa aloiteltiin, koiran kanssa jatkettiin, sitten tallin pieneläimet, kaviokkaat ja sarvelliset. Suunnilleen siinä järjestyksessä nappailtiin jouluisia kuvia otuksista.


Olen joka vuosi luonut muistitikulleni kansion joulukalenterille, mihin olen aina kasannut kaikki tarvittavat kuvat eri kansioihin luukuittain. Näin tein myös tänä vuonna ja yllä oleva kuva on aika alkuvaiheessa otettu, jolloin kansioita ei ollut vielä kovin montaa.

Bannerin testailuvaihetta...

Kun olin saanut kaikista eläimistä otettua joulukuvat, oli seuraavana vuorossa blogin jouluisen ulkoasun suunnittelu ja toteutus. Alkuun ei meinannut tulla minkäänlaista ideaa päähän, miten blogi voisi tämän joulukuun möllöttää, mutta pikkuhiljaa testailemalla ja kuvia edestakaisin siirtelemällä löytyi omaa silmää miellyttävä, sopivan hassu ja blogiin sopiva jouluinen banneri. Taustaa etsin joulu-ulkoasuun pitkään ja lopulta päädyin laittamaan taustalle kuvan kissojen joulukuvauksista. Sivupalkkiin joulupalloja roikkumaan ja ei muuta kuin blogi odottamaan joulukuun ensimmäistä.

Kuvien siirtäminen paiaksta A paikkaan B ja ehkä vielä C kuului olennaisena osana joulukalenterin väsäämiseen

Suokkikansio oli aikas täynnä kaikennäköisiä ihania suomenhevosia


Joulukalenterissani oli tänä vuonna suurempia ja pienempiä postauksia. Oli sellaisia postauksia, joihin ei ihan kauheasti tarvinnut ylimääräisiä kuvailla tai muuta ihan vain työmäärän keventämiseksi. Yksi suurimmista projekteistani oli itsenäisyyspäivän luukun kasaaminen. Tavoitteena oli saada kasaan 100 eri suokkia ja kun aloin kyselemään ihmisiltä kuvia vain kaksi viikkoa ennen itsenäisyyspäivää, meinasi epätoivo iskeä, että en tule mitenkään saamaan sataa eri kuvaa kasaan. Kummasti niitä alkoi kertymään, kun vain jaksoin tarpeeksi lähetellä viestejä instagramissa ja blogeissa. Onneksi sieltä ruudun toiselta puolen löytyi paljon ihania ihmisiä, jotka mahdollistivat postauksen toteutumisen. Haastetta postauksen kirjoittamisessa ei puuttunut, sillä sata kuvaa on aika paljon. Kaikille piti yrittää saada nimet ja creditit kohdilleen, eikä pieniltä huolimattomuusvirheiltä vältytty. Whatsappin nettiversio oli mun pelastaja tämän postauksen kanssa, sillä sitä kautta siirsin lähestulkoon kaikki kuvat puhelimesta blogiin. Suosittelen siis tekemään ryhmän, missä olet ainoastaan sinä (jollet halua suoda kavereillesi kuvien siirtämisen iloa..) ja ei muutakun kuvia siirtämään!

9. luukun kulisseissa katseltiin askartelun lomassa Vaiana-elokuvaa.

Tämä kuva on muistaakseni otettu viime viikolla ja kokonaisuus alkaa pikkuhiljaa olemaan paketissa. Vähäsen on tosin tullut vielä lisää materiaalia tästä.

Nenävideon valmistelua

Tässä teille pieni sneak peek tulevasta, mitä onkaan tässä valmisteltu, se selviää parin päivän päästä!

Loppuun muistutus, enää neljä päivää jouluun, vielä ehtii siis ottamaan nokoset ennen lahjojen avaamista...

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus! Joulukalenterin teko on kyllä aikalailla kaikke tuota, mitä mainitsitkin! Ei ole helppoa ei, mutta pian on projekti ohi ja varmasti useilla blogeilla pieni huilitauko!

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, tätähän se on ja paljon jäi kuvailemattakin kulissien takaa... :)

      Poista
  2. Huh, tästä syystä mä en pysty toteuttamaan joulukalenteria! :) Ihan hurja määrä paitsi luovuutta myös silkkaa työtä! :) Joulumyssyn nosto siis, kun jaksoit tämän taas tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä sitä aina mietti, että miten oikein vielä jaksaa kehitellä uusia juttuja seuraaviin luukkuihin, mutta jostain sitä inota aina löytyi. :)

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)