keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Sontun kanssa kuutamolla

Ulkona on auttamatta jo neljän aikaan todella pimeää, mutta nyt on täysikuu ja vielä kahdeksan aikaan, jolloin vaellamme äitini kanssa iltatallia tekemään, on valoisampaa kuin loka- tai marraskuussa kello neljä. Tuosta yllä olevasta kuvasta saa hiukan osviittaa, siitä kuinka valoisaa ulkona ihan oikeasti on vaikka se ei todella näytä siltä kun katsoo ulos ikkunasta.
"Noh, jokos mentäis??"
 Kerran käytimme hevosia kuutamossa käppäilemässä, ihan vain huvin vuoksi ehkä noin vuosi sitten. Silloin vain taluttelimme hevosia. Nyt olin kuitenkin päättänyt että Sónata saisi päivällä tehdyn reippaan maastolenkin lisäksi tehdä vielä kuun säteiden lomassa iltakävelyn. Polle olikin sitten onneksi ihan innoissaan lähdössä ulos kirpeään pakkaseen.

Ei kuu sentään ihan noin paljon valaissut, vaan uljas pihavalomme se siellä vain loistaa... :)
 Monella hevosella ei välttämättä voisi lähteäkkään noin pimeällä lenkille, mutta Sónataa ei pimeys paljoa haitannut, eikä ole haitannut aikaisemminkaan. Yhtenäkin päivänä tuossa lomalla mentiin ihan pimeässä muutama kierros pihalla, ilman kuuta tosin... Polle ei silloinkaan ollut moksiskaan, joten nyt kun oli varjotkin, niin mikäs siinä köpötellessä. Ihan kuin olisi aurinkoa vasten ratsastanut, kun varjot piirtyivät niin selkeinä hankeen.

Uusi kamera pääsi myös testaamaan kuutamossa kävelyä. Sonttu hiukan ihmetteli kameran ääntä, mutta ei onneksi pelännyt...
 Nyt ehdittiin tosiaan loman aikana paljon enemmän ratsastella kuin normaalisti arkena, toivottavasti nytkin ehditään, kun kouluun koitti paluu. Onneksi illat ovat jo valoisampia... Ratsastuksista en olekkaan mitään kirjoitellut, mutta ei me mitään kovin ihmeellistä olla tehtykkään. Maastoiltu, maastoiltu ja maastoiltu. Muutamat hiukka holtittomat kiitolaukat on tullut otettua, mutta niistä on onneksi sitten loppujen lopuksi selvitty... :) Nyt ollaan sellainen uutuus kehitelty taas pikkuhiljaa meidän menoon, että opetellaan menemään "kentällä". Lainausmerkit siksi, että meidän kenttä ei kyllä ole mikään kunnollinen kenttä, vaan hevosten tarha on suht tasainen, jossa voi aina silloin tällöin ratsastella hiukan jotain pääty-ympyröitä ja muita mukavia. Kauheasti ei Sónata joskus muinoin (eli silloin kun se tuli meille muutama vuosi sitten) tykännyt siinä mennä, heitti miut muutaman kerran selästään, joten tarhassa ratsastus onkin sitten vähän niinkuin jäänyt, jo ihan turvallisuussyistä... Nyt ei kuitenkaan ole ollut minkäänlaista vastalausetta, aina lähtee polle innolla liikkeelle, vaikka mentäis tarhassakin. Ravattu ei tosin olla vielä "kentällä",kuhan nyt ensin hiukan totutellaan. Ravissa silloin joskus lensin ne muutamat kerrat... Kaiken lisäksi kenttä on niin muhkurainen tällä hetkellä hevosten kavioiden tilsoista, ettei siinä muutenkaan voisi kovin vauhdikkaita juttuja tehdä... Sellasta taas.. Ehkä nyt on taas tulossa hiukan lisää ratsastus juttujakin, jos niitä vain joku haluaa lukea...? :) Loppuun vielä pari hienon hienoa kuutamokuvaa.

Tässä on vaan jotain niin hienoa... :)

4 kommenttia:

  1. Ihania tunnelmakuvia! Tuo vika kuva on tosi hieno :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitus! Tuosta vikasta kuvasta tuli kyllä just sellanen ku halusinkin, kivasti hepan siluetti näkyy. :)

      Poista
  2. Onpas mystisen näköistä tuo kuu-ratsastus, varmaan on hieno tunnelma sekä hevosella että ratsastajalla :)
    Hauska tuossa yhdessä kuvassa kun vuohi vahtii pääsisikö mukaan kuutamo-ratsastukselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä on aikas siistiä mennä kello kaheksan illalla kuun valoon ratsastamaan. Ja onneks ei pollekaan pelkää! Joo, vuohet on aina lähössä mukaan, oli kellon aika mikä tahansa! :)

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)