Appaloosan ja issikan askeleiden vietävänä

Joulukuuhan se tais alkaa tossa eilen,ja sen kunniaksi meillekkin satoi taas vaihteeksi lunta. Huono puoli siinä vain oli se, että kun lähti ratsastamaan, niin ei lenkkiä loppuun päästy kun oli kauhean suuret tilsat pollen kavioissa...
Hepolaiset saivat viikonloppun molemmat kumpanakin päivänä lenkin ja onneksi ehdin nyt eilenkin ratsastamaan. Käytiin Sónatan kanssa sellainen perus käynti ravi laukka lenkki tuolla lumiseksi muuttuneessa metsässä.

Kuvat eivät sitten ole eiliseltä, mutta melkein noin paljon oli lunta eilenkin...

Heh heh, melkein pukit tuli tuossa abaut viikko sitten maastoreissulla laukannostossa....

 Eilen oli suorastaan talvisen lumoavan näköistä, kun ravipätkän jälkeen alkavalla laukkaosuudella ei ollut kukaan eilen kävellyt niin oli ihanan koskematon lumipeite. :) Siihen tuli sitten juuri sopivaa vauhtia laukkaavan ratsun jäljet. Laukka sujui siis eilen ihan mahdottoman hyvin, ei mitään ylimääräisiä pään viskelyitä tai mitään sen kummempaa. Vain tasainen laukka ja luminen tie ja vieläkin lumisempi kuusimetsä tien molemmilla puolilla, mitä muutakaan voi enää toivoa? No tietenkin pienen visiitin sinne lumiseen kuusikkoon. Sónatalla on aina tapana, että se pyrkii tien reunaan ja metsään silloin, jos sillä sattuu olemaan vessahätä. Nytkin se kovin kaihoisasti katseli metsään ja lopulta huomasinkin ohjaavani Sonttua ikivihreiden jouluisten puiden lomassa pehmeän ja ihan pienen lumikerroksen alla olevan sammalikon päällä. Siellä sitten vaelleltiin pikku tovi ja palattiin sitten takaisin tielle. Valitettavasti ne tilsat tosiaan kertyivät ennätysvauhtia ja jouduinkin taluttamaan tammuskaisen melkein lenkin puoli välistä takaisin kotiin. Meni kyllä oikein hyvin. :)

Loppujen lopuksi saatiin silloinkin hieno laukkapätkä aikaan.

 Kotona suoritetun maastolenkin jälkeen oli aika lähteä käymään taas ratsastustunnilla samaisella tallilla jossa viikko sitten kävin Vilma Adan kanssa. Olimme varanneet edellisenä iltana tunnin ja siellä olikin meille hevoset listalla odottamassa. Ratsukseni miä sain eilen luultavasti tallin korkeimman hevosen, Minutksi myös kutsutaan. Rodultaan Minttu on soman täplikäs appaloosa. En ole ikinä ennen mennyt Mintulla ja hiukan hirvittikin kyllä, olihan se ihan mahdottoman korkea. Ylivoimaisesti kaikkein korkein hevonen, jolla olen ikinä ratsastanut. Sen askel ei kylläkään tuntunut yhtään sen pidemmältä kuin Eemelin askel. Ehkäpä jopa lyhyemmältä.
Meillä oli eilen aiheena istunta. Teimme sellaista harjoitusta ensin käynnissä, jossa pidimme yhdellä kädellä ohjista kiinni ja toinen käsi ppiti nostaa suoraan ylöspäin. Se oli alkuun aikas mielenkiintoista...  Sitten otimme ravissa saman, eli yhdellä kädellä ohjattiin ravissa. Onneksi Mintulla on todella tasainen ravi ja siellä oli helppo istua. Ravien jälkeen olikin sitten suraava jännitysmomentti. Piti ratsastaa ilman käsiä. Alkuun ihan vain käynnissä. Kyllä hiukan hirvitti, että mitäs sitten jos tämä hevonen nyt päättääkin rynniä jonnekkin... Mutta onneksi kaikki tuntilaiset, minä mukaan lukien, selvisivät kunnialla tästäkin tehtävästä. Laukassakin sai kokeilla jos halusi yhdellä kädellä menoa, mutta ei ollut pakko. Miä en viitsinyt yrittää nostaa Mintulla laukkaa, koska opettaja sanoi tunnin alussa, että olisi hyvä nostaa sillä ensimmäiset laukat pääty-ympyrällä ja nyt laukkasimme pelkkää pitkää sivua tällä kertaa. Eipäs sitten sen kummempaa tällä kertaa tehty tunnilla. Minttu oli mielestäni tosi kiva, voisin ottaa sen toistekkin!