perjantai 18. toukokuuta 2018

Hyvin koulutetut blogikanat

Viime kesänä meille muutti uusia kotkottajia (Linkki postaukseen!), jotka olivat tullessaan meille melko arkoja ja kaikki oli tietty uudessa paikassa pienille kanoille hurjan jännää. Talven aikana kanat ovat kasvaneet ihan hurjasti, ja kun vertaa ensimmäisiä näistä otettuja kuvia häkissä nyt taaplaaviin kotkottajiin, on kokoero huima. Koon lisäksi kanat (ja kukko tietty myös) ovat rohkaistuneet todella paljon. Ne eivät aina ala kotkottamaan kauhuissaan niiden häkkiin mennessä tai juokse ulkona karkuun. Nyt ne juoksevat ulkona innoissaan vastaan ja seuraavat tarkkaan, mitä tallissa tapahtuu.

Siellä ne kanat tyytyväisinä tutkiskelevat maan antimia...

...mutta jos joku sattuu puhumaan jotain ja kävelee tallin suuntaan on hänet huomattu heti!

Tilannetta tarkkaillaan ja mietitään, onkohan tulijalla vaikkapa herkkuja mukana?

Tämä rohmu lähetetään aina tarkistamaan tilanne ihan läheltä.

Ja sitten se tepastelee kertomaan muille.

Pohdimme kevään saapuessa, rakennammeko kanoille uuden ulkohäkin. Emme olleet varmoja, pysyvätkö ne kiltisti pihassa vai pinkaisevatko ne samantien naapurin pihalle kuopsuttelemaan. Ekoja kertoja kun avasi häkin ovea ulos asti tässä muutama viikko taaksepäin, vähän kuumotti, miten saisi kanat takaisin häkkiin. Turhaan pohdittiin karkailemista tai pihasta poistumista, kanat nimittäin pysyvät hirmu hienosti tallipihalla! Ne ulkoilevat aina hyvillä keleillä (mitä nyt onneksi on ollut ihanan paljon!) melkein koko päivän. Ehtona ulospääsylle on, että jokainen on käynyt munimassa, muuten löydettäisiin kesän päätyttyä jostain hurjan suuri munakeko....

Elmeri pohti kovasti myös häkkiasiaa, silloin saisi kyllä kanat pidettyä paremmin aisoissa mutta toisaalta...

Pihan kingi ei voi olla häkissä, joten ääni häkittömälle ulkoilulle!

Houdini-Helmi ei varmaan olisi edes pysynyt ulkohäkissä, kun sisähäkistä murtaudutaan ihan joka päivä ulos.

Pikku Tipitii ei ole enää ihan niin pieni, kuin loppukesästä, mutta on se silti todella pieni!
 Kun ensimmäisen kerran suuntasin kameran linssin kohti kanoja, ne olivat aivan kauhuissaan. Kamala kotkotus lähti käyntiin samantien, viimeistään siinä vaiheessa, kun painoin ensimmäistä kertaa kuvanottopainiketta. Kuten sanottu, mokomat pikku kanat ovat kasvaneet isoiksi ja rohkeiksi ja nyt ne eivät pelkää enää ollenkaan kameraa! Heppojen irtohyppypäivänä (Linkki postaukseen!) kamera oli mukana tallilla ja kanat juuri sopivasti ulkona auringonpaisteessa. Heti kun istahdin maahan ja rupesin räpsimään kuvia, alkoi kotkottimet siirtyä kiinnostuneesti lähemmäs ja lähemmäs...

Ja lopputilannehan oli tämä... :D Hyvin ovat kameraan tottuneet, mainioita blogikanoja siis!

4 kommenttia:

  1. Ihania blogikanoja teillä ❤ Kivaa viikonloppua 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kanat kiittävät kotkottaen kehuista! Samoin!

      Poista
  2. Ihana siivekäs blogijengi siellä kasvaa! <3 Lisää kanoja ja Elmeriä blogiin! <3 Täällä on superfani. Helmistä on vielä pakko sanoa, että onpas hänestä tullut melkoinen beibi! Ja voi ei nuo Tipitiin koivet! :-D :-D Toivottavasti eivät vedä puomeja alas, kun tulee estehyppelyn aika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä kasvaneet niin paljon tulostaan. :) Toive laitetaan korvan taakse, piakkoin täytyy ikuistaa kotkottajien agilitytreeneistä materiaalia... Hyvin pääsi Tipsuntiikin puomien yli kesän ekoissa treeneissä pari päivää sitten, ei hätää siis! ;D

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)