sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Boing boing pupupoika

Pienet pupuset ovat asustaneet nyt tallissamme melkein kaksi kuukautta ja ovat muuttuneet pienistä pupusista ihan jo vähän isommiksi pupuiksi. Ne ovat kesyyntyneet huimasti, mutta vieläkin ne ovat aika arkoja, ehkä vielä joku päivä ne eivät juokse karkuun kun avaa mökin kannen... Yhteisillä rapsuttelu ja pompputuokioilla ne ovat muuttuneet aroista nurkassa kyyhöttävistä kasoista hyvin uteliaiksi ja seikkailunhaluisiksi pitkäkorviksi, jotka tulevat heti häkissäkin verkon taakse katsomaan talliin tulijaa. Varsinkin Stitch on kesyyntynyt sylipupuna paljon, ja on jo hirmuisen rento kaveri, toisin kuin Lilo, joka on vielä aika peloissaan. Tässä pikkuhiljaa totutellaan toisiimme, ei meillä ole mikään kiire.

1. Vielä melko varautunut Lilo

2. Rennon letkeä Stitch

Mainitsin ensimmäisessä pupu-postauksessa, että meillä ei ollut mitään aavistusta näiden kaverien sukupuolista. Noh, nyt on. Eläinlääkäri kaverimme kävi kyläilemässä parisen viikkoa sitten ja pyysimme häntä samalla tsekkaamaan kanikaverukset ja näin saimme selville ilo-uutisen; meillä on tyttö ja poika! Ehkä nämä nimet ennusti jotain, kun nimesin pupuset Liloksi ja Stitchiksi, Lilo on nimittäin se tyttö ja Stitch on meidän äijä.

3. Voihan pomppivat porkkanat teidän kanssa...

4. Nyt voidaan toistaiseksi vain arvailla, salaileeko tämä pieni pupunen poikasiaan mahassaan vai ei...

5. Molemmat ovat hyvin salamyhkäisiä...

Mites tästä nyt sitten? Lilo ja Stitch on ollut koko ajan samassa häkissä, joten vahinko on periaatteessa voinut jo sattua. Ne ovat vain vielä niin pieniä, että Stitchiä ei voi lähteä vielä operoimaan, kun ei ole vielä mitään operoitavaa.. Nyt Stitch on siis lähestulkoon joka päivä tsekattu, että joko olisi pallit laskeutuneet ja päästäisiin tekemään reissu eläinlääkärille. Eilen väsäilin niiden häkkiin (joka on todella iso, älkää nyt huolestuko!) väliseinän ulkohäkin verkosta ja nyt jänikset ovat saaneet vähän totutella elämään aidan kanssa. Ajatuksena siis on tässä lähipäivinä erottaa puput kahteen eri häkkiin, mutta niin, että ne pääsevät nuuskuttamaan ja nukkumaan kylkikyljessä joka tapauksessa. Sitten vain laitetaan sormet ristiin ja jännityksellä odotetaan, ensinnäkin sitä, että onko meillä kohta kuitenkin pieniä pupuja ja toisekseen, kuinka hyvin Lilo ja Stitch tulevat toimeen sitten kun ne pääsevät takaisin samaan häkkiin Stitchin operoinnin jälkeen.

6. Ei näitä hennoisi millään erottaa, mutta se on onneksi vain väliaikaista!

7.

8.

9. <3

10.


11. On nämä jotenkin niin mainioita tyyppejä, ja poseeraaminenkin onnistuu! <3

12. "Meistä kuulette vielä, vannon sen!"

Löytyikö lempparikuvaa? :)
Myös jotain pupujen superherkkuideaa etsitään, joten jos sinulla on jokin herkkuvinkki, mistä nämä voisivat tykätä, otan mielelläni vastaan ideoita!

2 kommenttia:

  1. Ihanat pupuliinit! <3 Kuva 11 on ehkä liikkiksin! <3 Niin ihania kuin pikku puput ovatkin, niin toivotaan, ettei vahinkoa olisi päässyt käymään. Hieno tämä uusi ulkoasu, muuten! Miten olet osannut askarrella tuon bannerin?! :-o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D jännityksessä eletään... tuohon banneriin meni useampi tunti ja monta monta turhautunutta hetkeä kun ei meinannut tekniikka pelata. :'D tarpeeks kauan kun taisteli niin sitten se onnistui ja oon kyllä itekkin tosi tyytyväinen lopputulokseen. :)

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)