keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Misun agility harjoitukset

Temppujen lisäksi Misu osaa myös loikkia oikein hienosti esteiden ylitse. Ne ottavat aina kesäisin Sohvin kanssa agility kisoja, joissa hyppytyyli ratkaisee. Näin keväällä Misu tyytyy vain harjoittelemaan sisällä.
Tämä on ihan helppo...
 Misun on tietenkin ensin kierrettävä esteet kerran läpi, jotta se tietää millaisia esteitä sillä on hypättävänä. Ensin perus ristikko, Misu uskoo selvittävänsä sen leikiten.
Kakkonenkin on helppo, mutta kolmosesta Misu ei ole varma.
 Toinen ja kolmas este ovat molemmat pystyesteitä. Misua hiukan hirvittää, miten se selviytyy kolmannesta esteestä (kuvassa taaempana). Onhan se kuitenkin melko korkea.
Kyllä sen ylitse varmaan pääsee...
 Kolmas este piti vielä käydä katsomassa. Misu toteaa senkin olevan melko helppo ylitettävä.
Nyt ei kun hyppäämään!
 Esteradan läpi kiertämisen jälkeen Misu tsemppaa itseään hetken. Lopulta on kuitenkin aika lähteä hyppäämään!

Tämä oli Misulle pelkkää verryttelyä!
Lähtömerkki on annettu Misulle, ja peloton katti säntää matkaan. Ensimmäisen esteen Misu hyppää tyylipuhtaasti. Hyvä hyvä Misu! Jatka samaan malliin!
Tämäkin ylitettiin komeasti.
 Sitten Misu siirtyy kakkos esteelle. Taas kerran, Misu säntää esteelle ja loikkaa sen yli reilulla ilmavaralla.
Sitten kolmas este, joka sekin ylitettiin hienosti.
Toisen esteen ylityksen jälkeen Misu suunnistaa kolmannelle esteelle. Nyt on kaikkein haastavin este edessä, koska este on niin korkea. Misu ylittää kuitenkin tämänkin esteen täydellisesti.
Hyvä Misu!
Suorituksen jälkeen valmentaja palkitsee Misun sen herkkunamilla. Misu on nyt valmis odottamaan kesän agility kisoja Sohvin ja Tytin kanssa!

3 kommenttia:

  1. Hieno esterata teillä! :-D Ja aivan mahtava tuo kolmanneksi viimeinen liitelykuva! Terveiset myös tähtikuvaajalle! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näyttävät ne teidänkin esteenne oikein hienoilta! Tein oikeastaan niin, että laitoin kameraan itselaukaisijan päälle, ja tuin sen lautapelien avulla oikealle kohdalle, niin oli kymmenen sekuntia aikaa saada Misu juuri oikeaan kohtaan, kun salama välähti... Ihan hyvin onnistuikin! :D Terkkuja teidän kisuillekkin!

      Poista
    2. Ohoh, mikä taidonnäyte tuo kuvaaminenkin! :-D En mä vain saisi onnistumaan tuollaista ajoitusta! Välitin terveiset, ja tulee kehräilyä takaisin!

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)