lauantai 19. joulukuuta 2015

Luukku 19 Epäonnistunut agility-yritys


 Jokainen, joka on lukenut jonkin agility-postauksen Sasusta, tietää, että se ei ole oikein elementissään siinä hommassa. Pentuna se oli innokas esteiden yli loikkija, mutta silloinkin ongelmana sen kanssa oli se, että sitä ei kiinnostaneet namit, vaan ainoastaan pallo tms. Tänään päätin kuitenkin kokeilla uusien namien kanssa, mitäköhän koira tuumaisi...? Rakensin hurjat kaksi estettä omenatarhaan, pyysin iskääni tulemaan kaveriksi ja kamera kouraan ja koiran kanssa omppumaalle!
 Heti ensimmäinen ongelma tuli ensimetreillä vastaan. Tämä postaus on tulossa joulukalenteriin, silloin koiran kuuluisi olla jouluinen eikö? No, yritin kiinnitellä ihanaa punaista kauluria koiran pantaan, koska se on jäänyt pieneksi... Eihän minun kiinnittelyni kestäneet, ja kauluri lensi ensimmäisen juoksuaskeleen jälkeen... Noh, ajatus on tärkein vai mitä....
Frisbeen voimin voi vaikka vähän hyppiäkkin...
 Kyllä me sitten muutama hyppykin onnistuttiin suorittamaan! Sasun kanssa saa vain kikkailla jota saa sen tekemään mitä haluaa, sille kun ei varsinkaan ulkona namit juurikaan maistu.. Kuvasaldo ei ole ihan laadultaan parhaimmasta päästä tänään, mutta kyllä noista nyt selvää saa..
Ziggy hyppää ♥

Frisbeelle niin uskollinen :)


Tuo eka este jotenkin aina unohtui Sasulta...

Huurrja ♥
 Minun oli ihan pakko saada edes yksi kva teille blogiin Sasusta pieneksi jääneen joulukaulurin kanssa, joten Sasu pääsi mielipuuhaansa (Sasu ei todellakaan tykkää..) poseeraamaan! Ja tälläinen joulu-otos saatiin! :)
"Hei nyt oikeesti... Aiotko heilua sen kameran kanssa koko päivän mun eesä vai meetkö kuvaamaan niitä joulujuttujas talliin? Haloo, jouluun on enää alle viikko!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)