torstai 29. lokakuuta 2015

Kärrittelyä syysauringossa

Johan siitä onkin kulunut aikaa, nimittäin Vilin kärrittelypostauksesta! En edes muista, milloin on viimeeksi Uunon juoksenteluja kiesien kanssa tänne blogin puolelle päivitetty. Toissa viikonloppuna (jolloin nämä kuvat on otettu) oli suurinosa vaahteranlehdistämme varissut maahan, muttei onneksi kukaan ollut vielä ehtinyt haravoimaan, sillä lehtien taltuttamiseen kutsuttiin kukas muukaan, kuin kärrikili Vili!

Alkuun analysoitiin lehtien määrä ja se, kuinka ne kannattaisi roudata pois.

Pikku Vili vuosi sitten lehtiä kyyditsemässä 11.10.2014
Näitä kahta kuvaa (yllä ja alla olevaa) katsellessa huomaa hyvin, kuinka paljon on Vili kasvanut vuoden aikana. Kärrit olivat vuosi sitten suuret vuohen kokoon nähden, mutta nyt ne ova vain naurettavat pikku vaunut ison ja karskin pukin takana. Valjaatkin ovat vaihtuneet, ja näihin kuvin otettiin ihan tarkoituksella ihan uudet valjaat (siis vuohien kanssa uudet, hepalla on ollut tämä riimu vuosia käytössään... :)  ). Pikku-Uunon parta on kasvanut, ei nyt paljoa mutta on kuitenkin, mutta sarvia ei onneksi ole tullut eikä tulekkaan ikinä (Vilillä siis ihan geeneissä oleva juttu)!
Ja samainen köriläs vuotta myöhemmin 18.10.2015 hieman on kokoa tullut, ainakin kärrit näyttävät hirmu pieniltä!
 Kun saimme tarvittavan määrän lehtiä kasattua kärriin, alkoi niiden kyyditseminen, mihin ne voisi jättä, jotta ne eivät häiritsisi ketään ja missä ne voisivat ola vaikka ihan vain koristeena?
"Hmm... Tuolla nurmikola näyttäisi olevan jo jokin yksinäinen lehti, vietäiskö sille kavereita?"

"Hehee, viedäänkin lehdet naapurinmaalle, ehkä ne ei huomaa mitään..."

Ei kelvannut Vilin ehdotus naapureidenmaalle viemisestä, pakko jatkaa etsintöjä! Välillä piti kuitenkin antaa hienon hieno poseeraus ♥

4 kommenttia:

  1. Ihanan iso "köriläs" pikkuisten kärryjen edessä! :) Oletko ihan varma, ettei kärryjä ole pesty pesukoneessa vähän liian kuumalla vedellä? :-D Tai sitten joku on vaihtanut kärryt yön ainana lilliputtiversioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! ♥ Hmm.. nyt kyllä iski epäilys.... Täytyy kyllä aentaa valvontakamerat kärreihin, niin nähdään, mikä olikaan oieka syy pieniin kärreihin...! ;)

      Poista
  2. Hienot kärrittelykelit ja näköjään paljon jo lastiakin kärryssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut ihanat säät nyt kärritellä, ja lastia on kuormassa tietenkin! :)

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)