keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Hyppää Sohvi, hyppää!

Tänään oli niin hyvä sää, että rakensimme Adan kanssa Sohville esteradan. Se ei ole hypännyt pitkään aikaan ihan tarkoituksellisesti esteitä. Yhden kerran se kylläkin hyppäsi noin 120cm aidan yli... Oli sillä itselläänkin hiukan hölmistynyt ilme, kun se huomasi olevans aidan toisella puolella...
Ratamme koostui siis neljästä todella pienestä pystyesteetä, kahdesta isommasta pystyesteestä ja yhdestä ristikosta. Sohvi ei ollut kuitenkaan unohtanut, mitä se oli kesällä tehnyt ennen hyppäämisen opettelua, eli alkulämmittelyä.

Sohvi valmiina harjoituksiin!
 Alkulämmittelyt aloitettiin tänään pukkihyppelyjuoksulla, jossa erityisesti niskan täytyy yrittää pysyä mukana! :)
Pukkihyppelyjuoksua käytännössä
 Myös tasaisen maan juoksua piti kokeilla, koska se on hyvin tärkeä taito hyppäämisessä, ainakin Sohvin mielestä.
"Mä tuun sun syliin!"

"Enpäs tuukkaan!"
 Ensimmäiset hypyt suoritettiin hihnassa, koska neitiä ei kovasti kiinnostanut esteiden yli loikkiminen...
 Lämmittelyesteinä toimivat pienet pystyesteet, joiden yli Sohvi hyppi oikein hienosti.
Ensimmäinen hyppy sujui mallikkaasti!
Sitten vaihdettiinkin hiukan suurempaan esteeseen, mutta vieläkin hypättiin hihnassa...
Jee, hyvä Sohvi!
 Sitten oli alkulämmittelyt tehty, joten laskin Sohvin irti, ja kyllähän se hyppikin esteiden yli, tosin vaihtelevalla menestyksellä...
Aloitimme pikku esteillä, joiden jälkeen hyppäsimme toiseksi isoimman pystyesteen. Isoin este oli siis korkeampi kuin vuohi itse.
"Kiertääkkö este vai ei, siinäpä vasta kysymys!"

"Taidanpa kiertää!"
 Ensimmäinen pikkuesteen ylitys ei oikein sujunut, mutta jospa seuraavat hypyt sujuisivat paremmin, eikö?
Sohvi lähestymässä seuraavaa estettä!

Ja mikä upea ylitys!

Puhdas tyylinäyte Sohvilta! :D

Ja taas hypätään... :)
Hyvin onnistuneiden hyppyjen jälkeen suuntasimme ristikon luo, tai no minä ainakin suuntasin...
 Lopulta sain kuin sainkin Sohvi hyppäämään oikein hienosti esteen yli! :)
Jee, se meni yli!
 Kun olimme hypänneet melkein kaikki esteet, oli jäljellä enää se kaikkein korkein. Sohvi katseli sitä hiukan epäluuloisena, mutta lupasi kuitenkin kokeilla, ehkä....
Ehkä hyppään, ehkä en...
 Sohvi halusi vielä hypätä pikkuesteen ennen korkeaa estettä. Pikkuesteellä se yritti otttaa hyvän lähestymisen, mutta hyppäsi kuitenkin liian reunasta. Voi siun kanssas Sohvi!
 Pikkuesteen jälkeen Sohvi otti kurssin kohti isoa estettä. Se alkoi näkyä entistä suurempana ja suurempana Sohvin silmissä, kun sen jalat veivät sitä koko ajan lähemmäs estettä. Katsoimme jä'nnittyneinä Adan kanssa, että hyppäisikö Sohvi vai ei...
"Se on menoo nyt!"

"Hahhaa! Enpäs hypännytkään! Huijasin teitä :D :D"
 Eihän se kili mokoma sitten ison esteen yli loikannut, ohi vain juoksi. Yritin vielä maanitella sitä suorituksen jälkeen hyppäämään, mutta ei niin ei. :)
Hyppäisit nyt, jooko?
 Sellaiset olivat Sohvin ensimmäiset agilityharjoitukset tälle kesälle, ja hyvinhän se hyppäsi pitkän tauon jälkeenkin, eikös! Nyt voi Sohvi mennä hyvillä mielin päiväunille ja iltakauroja odottamaan. :)
"Kiitos, hyvä yleisöni. Lähdenpäs tästä syömään ja nukkumaan..."

<3

6 kommenttia:

  1. Hieno kuvasarja !! Sohvi vois ihan hyvin mennä vaikka koirien agilityyn jollei vuohille järjestetä omia ? Eihän sitä kaikkea kerralla, kesää on vielä jäljellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voisi olla, että Sohvi diskattaisiin koirien kilpailuissa, mutta voisi ihan hyvin osallistua vuohien agility kisaan. Mielestäni olen lukenut jostain vuohienagility kilpailuista, siitä on kylläkin aikaa. :D onneksi on vielä kessä, siitä täytyy muistaa nauttia!

      Poista
  2. Voi ei, nauroin ääneen, kun oli niin hauska postaus ja loistavat kuvat! :-D Määkiikö Sohvi samalla, kun se loikkii esteiden yli? Tuolla yhdessä kuvassa oli suu ihan "mmmää"-asennossa. <3 Edelleen harmittelen, ettei kerrostaloon voi ottaa vuohta. Meistä olisi niin mukavaa, jos Jujulla olisi tuollainen reipas agilitykaveri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyv. jos oli hauska postaus! Kiitos Adalle hienoista kuvista!!! :) Itsekkin nauroin sille suu auki kuvalle, mutta ei se kyllä mielestäni juttele samalla kun hyppää. Sohvi taitaa aina syödä samalla kun loikkii esteiden yli. :) Hassu kaveri se kyllä on, aina valmiina touhuamaan, jos vain itse jaksaisi aina ottaa sen ja muut vuohet mukaan. :D

      Poista
  3. Kylläpäs Sohvi hyppää hienosti! Pitäisi koittaa joskus Pystenkin kanssa agilityä pitkästä aikaa, kun emme sitä ole vielä kuin kerran kokeilleet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jaa, ei se aina noin hyvin hyppää... Nyt onneksi oli kiinnostusta esteiden ylitykseen. :) jäämme odottelemaan teidän agilitypostausta!

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)