perjantai 10. maaliskuuta 2017

Tallipihan bilehileet vauhdissaan

Tänään nimittäin oli syytä bilettää, meidän esiintyvät taiteilijat Lilli ja Vili nimittäin täyttävät tänään kolme vuotta!

Näini leppoisissa tunnelmissa potkaistiin bileet käyntiin!
 Kolme vuotta siitä on muka jo mennyt kun nämä pienen pienet sarvipäät näkivät tallin seinät ensi kertaa. Voi että kun ne olivatkin pieniä! Ehkä niiden tämänhetkisten päiden kokoisia, tai ehkä vähän isompia. Pieniä kuitenkin! Tämä päivä vietettiin juhlatunnelmissa ja lauleskeltiin onnittelulauluja vähän väliä. Lilli ja Vili senkun nauttivat erityiskohtelusta, ja ottivat tietty kiitollisina kaikki herkut vastaan.


 Kun ensin oltiin vähän siistiydytty sisällä harjaillen enimmät heinänkorret tallin lattialle, lähdettiin ulos juhlimaan. Toiset vuohet tosin sanoivat odottelevansa sisällä harvinaisia kesänherkkuja, joita oltiin niille lupailtu juhlan kunniaksi. Synttärisankarit siis suuntasivat ulos kohti juhlapaikkaa, jossa odotti värikkäiden ilmapallojen lisäksi niiden lempiherkkuja, kuivia koivun oksia! Näitä on koko talvi säilytelty tuolla parvessa talven pahojen päivien varalle. Hiukan epäilytti, miten ilmpalloihin suhtauduttaisiin, mutta mitäpä nämä showvuohet nyt pelkäisivät, ei ainakaan ilmapalloja!

Vilin mielestä ilmpallot oli niin hauskoja, että se alkoi ihan hassutella!

Ja sitten kun vakavoiduttiin synttärikuvaa varten, ei sisko tietenkään älynnyt katsoa kameraan...

Lilliäkään ei mitkään pallot pelottaneet!

"Mikäs tässä syödessä..."

Kun siskon silmä vältti, oli Vili samantien tanssahtelemassa iloista polkkaa pitkin parven ramppia ilmapalloja tavoitellen...

...Mikä sai Lillinkin tanssijalan vipattamaan ja pian laitettiin jalalla koreasti!

Sanoisinko, että tässä on yksi virallisimmista synttärikuvista, mitä tänään saatiin, meidän nykynuoret... :D

 Kunnon juhlathan eivät ole juhlat, jos siellä ei ole yhtään vieraita. Jos toiset vuohet päättivät odotella sisällä juhlaruokaa, oli vieraita etsittävä muualta. Onneksi heppatarhan kaviokkaat sattuivat juuri köpöttelemään tallin takaa paikalle, kun bileiden tunnelma oli lopahtamaisillaan.

"Mitäs täällä juhlitaan ja ihan ilman meitä!"

"Ai teillä on synttärit tänään, no paljon onnea vaan! Lahjaa ei nt ole, mutta riittääkö jos me vähän hymyillään?"

Partying partying hey!

Eemeli varmaankin kertoi jonkun hurjan hauskan vitsin, kun Viliä näin kovasti naurattaa :D

"Vili toi yrittää nyt ottaa meistä semmosta edustavampaa kuvaa, oo kunnolla!"

"Ei pysty Lilli nyt, liian hauskaa!"

Tähän kuvaan oli hyvä lopetella juhlia, kun vieraatkin olivat jo poistuneet omiin oloihinsa. Tästä lähdettiin jatkoille talliin superherkuilla varustetuille kauroille!

2 kommenttia:

  1. Onnea pikkuisille! <3 <3 Miten ne voivat olla jo kolmevuotiaita?!! Vastahan ne pirpanat syntyivät... Olisipa ollut mukavaa osallistua noihin juhliin, kun kaviokaverit pitivät vielä huolen, ettei meno päässyt hyytymään. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Pienet' kiittelee! :) En kyllä ymmärrä, mihin tämä aika on oikein hävinnyt... :)

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)