lauantai 16. tammikuuta 2016

Varpaita ja sorkkia palelee...

Pakkanen tuli taas. On taas niin kylmä, ettei hepoilla voi tehdä mitään, vuohetkin saavat pysytellä sisätiloissa ja kissatkin nukkuvat sikeästi patterin vieressä. Heti kun Misu, Misse tai Pipsa astuu ovesta ulos, kuuluu pieni ja sievä kissanaivastus, luultavasti toteamus: "Täällä on kylmä...!"

Kuvat on otettu viime viikonloppuna, nyt meillä on lunta puolet enemmän!

Vili kävi tuhoamassa joulukuusta.
Missen jalkoja palelee niin hirmuisesti

Ja sitten lähti vähän isompikin kuusi
 Nyt ollaan alettu harjoittelemaan kilien kanssa uusia temppuja tulevan kevään esityksiä varten! Ohjelmistossa olisi mm. kahdella jalalla kävelyä, pyramidin rakennusta ja kaiken laista pellelilyä! Voin jo hiukan kertoa etukäteen, että Vili halusi itselleen pellen roolin johonkin esitykseen, joten kevään tarjontaan olisi tarkoitus tulla kunnon sirkus! Lilli pitäytyy hyvin omalla alueellaan, ei mitään pelleilyä vaan hienoja temppuja, kuten aina... Tekemistä riittää taas meikäläisellä kun temppuja tuli aika paljon uusia, mutta eiköhän tästä selvitä! Mukavaahan tuo noiden kouluttaminen on!

Pelle hermanni Vilitus

Vilin venyttelykeinot 5/5

Viisaita vuohia, seiso ruokasi päällä, niin ei ainakaan karkaa!
 Hepat ovat saaneet  viettää talvilomaa. Sónata tosin kyyditsi eilen maastolenkin verran lumisessa metsässä ja kyllä oli hevosessa virtaa! Yleensä se rauhoittuu ensimmäisen ravin jälkeen, mutta eilen jatkui sama hössötys vielä ravin jälkeenkin. Otetiin sitten pieni laukkapätkä ja oli aika kivaa hevosella! Ihme, ettei pukkihyppelyitä kuitenkaan suorittanut. Laukan jälkeen uskalsi jo antaa pitempää ohjaa ja hevonen oli selvästi rennompi, pärski kaula pitkällä menemään. Nyt houkkuttaisi ihan kauheasti mennä pellolle ratsastamaan, kun se on niin ihanan luminen. Vielä ei kuitenkaan olla sinne uskaltauduttu, kun tilsat ovat olleet pienimuotoinen ongelma... (Ei kenelläkään sattuisi olemaan vinkkejä tilsojen estoon? Tilsakumeja ei vielä ole, mutta seuraavaan kengitykseen ne hommataan!) Enkä kyllä uskaltaisi Sónatalla viikon ratsastustauon jälkeen lähteä aavalle lumipellolle ratsastamaan... Ehkä ensi viikonloppuna? Silloin olisi muuten suunnitteilla tallipäivä-videon kuvauksia, kuka kannattaa ideaa?
Tältä näytti hepat hetken ulkona olon jälkeen viime viikonloppuna

Uuno... ♥

Eemeli tuli hiukan lähelle...

Art...

Mossukkaa palelee


Lilli suostui poseeraamaan hetken

ja toisenkin :)


Nyt täytyy vielä kysyä, mitä toivoisitte tallipäivä-videon sisältävän? 
Jos siis haluat vaikuttaa meidän tallipäivän sisältöön, niin laita kommentilla ideoita tulemaan!

5 kommenttia:

  1. Toivottavasti ens viikonloppuna on hyvä keli! Otanko muute kameranjalan mukaan? :)

    VastaaPoista
  2. Onpa kivan kuuloisia temppuja vuohille tulossa! Ja odotan jo kovasti tallipäivävideota. Ihan parasta olisi, jos näkyisi ratsastustakin - laukkaa ilman satulaa! :))) Ja kenties vieläpä siellä aavalla lumen peittämällä pellolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, temput varmasti tulevat olemaan hienoja, kuhan vain ehtisin opettaa ne vuohille! :) kiva kuulla, että odotat jo videota, ei enää kauaa tarvitse odottaakkaan... Kiitos toiveesta, saa nähdä millä päällä hevonen on, uskalletaanko pellolle lähteä...

      Poista
  3. Hienoja kuvia eläinten pakkaspuuhista :)

    VastaaPoista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)