keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Tarhan paluu

Vihdoinkin ja viimeinkin on taas ihanan keväinen/kesäinen sää! Tätä on odotettu! Nyt on meillä vain satanut ja satanut pari viimeistä päivää, tänään oli kuitenkin ihan huippu sää!
Vuohet ovat päässeet jo makustelemaan kesän makuja. Niille olen väsännyt tuohon perinteiseen paikkaan pikkuisen tarhan, jonka aidassa taitaa olla ainakin kuusi kerrosta... Hyvin ovat vuohet pysyneet siellä, tosin tänään Sohvi loikkasi aidan yli... Nyt ne ovat saaneet ulkoilla aina vajaan tunnin kerrallaan jo viikon ajan., kuvatkin ovat siltä kerralta kun kamut olivat tarhassaan ekaa kertaa.

 Vuohet ovat näissä kuvissa hiukan ruokottoman näköisiä, kun eie olla vielä saatu aikaiseksi harjata niitä ja poistaa talven aikana tulleet takut... Kaikki aikanaan. Hiukan hirvitti, kun Elvis oli ekaa kertaa tänä keväänä ulkona ja saman tien oli koko lauma ympärillä, hyvin onneksi sujui, Sohvi ja Tytti ovat niin nopeita ja ketteriä liikkeissään, ettei Elppa mahtanut mitään niille. Lilli ja Vili eivät siis ole vielä päässeet (lue: Lilliä ja Viliä ei ole vielä jaksettu opettaa sähkölankaan...) tarhailemaan isojen vuohien kanssa, ja kutsunkin tarhaa juuri tuon takia aikuisten alueeksi, eli anniskelu alueeksi... :D Täytyisi varmaan yrittää opettaa pikkukilitkin aitaan, niin pääsisi hiukan helpommalla...




Lumikki on ihan täysin talvikavassa vielä, ja likainenkin kaupan päälle!

Elpassa ainakin riittäisi parturoitavaa...



 Vauhtia vuohien eka tarhailussa piisasi, joten onneksi miulla oli kamera mukana, kuten seuraavasta tanssi-kuvasarjasta ssatte huomata!
"Saanko luvan...?"

Ja näin taittuu vuohipolkka!

Lopussa on Elpan vuoro seisoa... :)

Tanssin  jälkeen Elvis meni heti pyytämään toista tytärtään vauhtia vaativaan tanssiin...

2 kommenttia:

  1. Haha ihana vuohipolkka kuva :D Miten sähkölankaan oikein opetetaan? :)

    VastaaPoista
  2. Onpa hauskaa, että Elviskin on päässyt jammailemaan! Mitenhän mun eläintervehtimisten käy, kun tulen teille kylään juhlien aikaan. Olisi kiva nähdä ne kaikki piiiitkästä aika mutta toisaalta - olenhan mä ennenkin kolttu päällä karsinoihin kurkkinut. :-D

    VastaaPoista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)