lauantai 7. huhtikuuta 2018

Takaisinheitto hiihtoloman hankilaukkoihin

Joka talvi olen ihastellut ihmisten laittamia kuvia vauhdikkailta hankilaukoilta hevostensa kanssa. Me ei olla uskaltauduttu lähteä aukealle pellolle ponin saatika isomman kaviokkaan kanssa, kun jarruissa löytyy ajoittain vikaa tutuilla maastopoluillakin. Tänä talvena jätettiin kuitenkin aivot narikkaan Sónatan kanssa ja kun kuvaajakin (Aino) oli matkassa, ei voinut muutakuin lähteä pellolle ottamaan muutamat hankispurtit!

Pörheä ja ihanan reipas pieni poniini, kaikki kuvat ottanut Aino

Lumipenkan ylitys onnistuu varmajalkaiselta islantilaiselta leikiten!

Pellolla ollaan aitojen ulkopuolella!

Poniinin kanssa kierreltiin hetki pihatiellä ennenkuin suunnattiin umpihankeen. Lunta ainakin löytyi reippaasti ja alla oli erittäin viriili ja reipas poni! Alkuun kyllä hieman hirvitti, että mitähän tästä tulee, mutta kuten sanottu, lunta oli ihan hirmuisesti ja sinne jos sattuisi syystä tai toisesta tipahtamaan, ei tuntuisi missään! Niinpä kierrettiin Sontun kanssa käynnissä kierros, josta loppupätkä tultiin rodeopukkilaukkaa tarhan reunalle. Kuvia katsoessa naurattaa, kun hevonen vetää niin hurjaa rodeota ja kuski senkuin nauraa.


Hepan ilme kun annoin pohkeita: "Täälläkö pitäis muka juosta?!"

Hurjimus






Hienoin <3

Hengissä selvittiin!

Kerran nyt oltiin pellolle eksytty ja ekasta laukasta selvitty, kokeiltiin vielä toinen kierros, joka menikin huomattavasti vähemmillä ylimääräisillä pompuilla. Vähän epätasaiselta tuntui kyyti välillä satulattomaan selkään, mutta kyydissä pysyttiin ja hauskaa oli! Meillä on vieläkin pelloilla ihan älyttömän paljon lunta, varmaan aikalailla saman verran mitä kuvissa, mutta hankilaukkailut saa jäädä ensi vuoteen. Ensi talvena ihan varmana mennään taas pellolle hurjastelemaan enemmänkin, sen verran hauskaa oli!

Aurinkokin päätti ilmestyä paikalle



<3

Seuraavaa laukkaa suunnitellen...

Ja menoks!

Jiihaa!


That feeling... <3


Mainitsinkohan jo jossain kohtaa, että tää poni on vaan paras?

"Joo joo, tiedetään jo... Fanipostia voi lähettää..."

Oletko sinä käynyt pellolla ratsastamassa ihanan pöllyävässä puuterilumessa?

4 kommenttia:

  1. Hurja! Mahanpohjasta huikaisee jo juttu kuvinen, vaan onpa taatusti ollut uskomattoman ihanaa.

    Terkut lämpimästä! Mä silittelen Teneriffan Costa Adejessa hostellikissaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiilis oli kyllä aika huima, kun kiidettiin pitkin peltoa!

      Oi, kyllä kelpais pieni lämpöaalto tännekin, vaikka tuo lumilaukkailu olikin ihan huippukivaa! Mukavaa lomaa! :)

      Poista
  2. Alkoi kyllä naurattaa näitä kuvia katsellessakin! :-D Oli varmasti hauskaa, mutta en tajua, miten pysyit selässä! Mä olen laukannut pöllyävässä puuterilumessa monta kertaa tänä talvena, mutta valitettavasti vain mielikuvituksen tasolla. Sekin on kyllä ollut hauskaa! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kyllä ihmettelen itsekin, varsinkin kun katson näitä kuvia! Selkään ei tunnu läheskään yhtä hurjalta tuo liike, mikä kameraan on tallentunut. Tuokin kuulostaa kyllä kivalta, ei ainakaan tarvitse pelätä, että mätkähtää syvään lumihankeen (tai sitten osaa kuvitella tosi elävästi!). :D

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)