maanantai 12. kesäkuuta 2017

Leirifiiliksiä

Huhhuh mikä touhuntäyteinen ja hauska viikonloppu takana päin! Perjantaina siis starttasi kauan suunniteltu ja odotettu vuohileiri meidän pihassa. Leiriä edeltävä viikko valmisteltiin hurjaa vauhtia kaikki valmiiksi leiriläisiä varten, jotka saapuivat perjantaina aamulla.


Perjantai aloiteltiin paikkojen ja vuohien esittelyllä sekä hoitovuohien jakamisella. Aamusta myös tutustuttiin toisiimme ja ensimmäiset halukkaat pääsivät kokeilemaan vähän ratsastusta. Kaikille löytyivät hyvät hoitovuohet, joita lähdettiin ruokailun jälkeen hoitamaan. Vuohet olivat alkuun vähän ihmeissään, kun oli yhtäkkiä aika paljon ihmisiä ympärillä, mutta nopeasti ne tottuivat isompaan hoitajajoukkoon. Hoitovuohina meillä oli Vili, Lilli ja Lumikki. Tyttiä ja Elvistäkin leiriläiset pääsivät harjailemaan. Kyllä vuohien silmistä näki, että ne nauttivat kun saivat kunnon harjauksia ja rapsutuksia!



Perjantaina meillä oli myös ensimmäiset agilitytreenit. Oltiin Vilman kanssa suunniteltu etukäteen hieman harjoituksia leiriläisille, joiden avulla saataisiin heille opetettua kuinka vuohi saadaan osumaan sille esteelle ja vielä hyppäämäänkin se. Leiriläiset ja vuohet suoriutuivat kaikki ihan älyttömän hienosti heti ensimmäisistä treeneistä lähtien! Hyppyjen lisäksi harjoiteltiin tietty myös lankkua ja pujottelua.


Kun agility treenit saatiin päätökseen, lähdettiin käymään vielä metsälenkillä. Vuohet juoksivat ihan innoissaan mukana, ja niistä näki selvästi, että ne tykkäsivät kun oli isompi joukko ihmisiä mukana. Yleensä kun niillä on vain yksi ihminen kävelemässä niiden kanssa, niin nyt oli melkein kymmenen!

Kun vuohet oli saatu väsyksiin ja takaisin talliin ja itsemme ruokittua, pidimme leiriolympialaiset ja leirikasteen. Olympialaisissa leiriläiset pääsivät mm rakentamaan agilityrataa ajan kanssa, testaamaan vuohitietämystään ja hyppäämään esteitä viesti periaatteella. Leirikasteen aikana leiriläiset missasivat hienon näyn, kun eräs nimeltä mainitsematon ruunikko suomalainen riiviö nelisti voikukkapellolla, aidan väärällä puolella samalla kun leiriläiset seisoivat silmät sidottuina...
Tämä kaveri oli koko viikonlopun mukana menossa..

Lauantai aamua aloiteltiin agilityllä ja vuohien hoitamisella. Treeneihin valittiin jokaiselle eri vuohi kun perjantaina. Lisäksi napsittiin vähän kuvia voikukkapellossa illan askartelutuokiota varten. Yhden maissa meillä oli tulossa hieman enemmän yleisöä katsomaan esitystä ja muutama leiriläinen auttoi esityksessä. Esitys sujui ihan mallikkaasti, Lilli vain piti vähän omaa showtaan kun sitä kutkutti ihan mahdottoman paljon mahan alta ja se heittäytyi vähäksi aikaa maahan makoilemaan kesken kaiken... :D



Iltapäivällä suuntasimme vuohien kanssa maastoon ajatuksissamme maastoesteet. Esteet kävimme Vilman kanssa kasailemassa jo aikaisemmin viikolla ja niitä olikin hyvä hyppiä. Kaikilla sujui taas hirmu hienosti ja vuohet osasivat käyttäytyä varsin mallikkaasti. Hirmuisesti oli hyttysiä, jotka häiritsivät varsinkin allekirjoittanutta...




Viimeisenä leiripäivänä aamu aloitettiin taas tuttuun tapaan vuohien ulkoilutuksella ja agilitytreeneillä. Tällä kertaa pidimme harjoitukset lyhyinä, jotta vuohet jaksaisivat vielä hyppiä iltapäivän kisoissa. Kisavuohet oltiin jaettu edellisenä iltana ja ennen kisoja kaikki puunasivat vuohet hienoon kisakuntoon. Kisaradan rakennus ja ei muutakun kilpailut pystyyn!



Otimme tosiaan aikaa ja virhepisteet puomien tiputuksesta (joista sitten lisäsimme 5s aikaan). Oli muuten aika tasaisia aikoja kaikilla! Saatiin ihan tosissaan Vilman kanssa laskeskella, että kuka oikein voittaa ja kuka tulee kakkoseksi, kun oli niin tasaista! Taitavia leiriläisiä siis! Palkinnot jaettiin leirin päätteeksi palautteen annon ja muiden loppulöpinöiden lomassa.




Ei voi muuta sanoa, kuin että ihan mielettömän kiva viikonloppu! Kun piha hiljeni kolmen jälkeen eilen, alkoi päässä samantien ajatukset seuraavasta leiristä... Kovasti olivat leiriläiset tulossa uudestaan, joten täytyy kehitellä uutta ohjelmaa seuraavalle leirille... Voihan se olla että vielä tänä kesänä järkätään toinen moinen, ei voi tietää vielä. Vielä täytyy kiitellä kaikkia leiriläisiä, olitte todella taitavia ja kilttejä, teidän kanssa oli hyvä aloittaa leirit!

Mahtava leiriporukka ihka ensimmäisellä vuohileirillä 2017!

6 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus ja ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  2. Voi kun kuulosti kivalta leiriltä! Teidän vuohet on ihan huippuja!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia - näistä välittyi iloinen kesätunnelma! Mäkin tahtoisin vuohileirille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytynee siis alkaa pohtimaan aikuisten versiota... :D

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)