sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Uusi nuttu, uudet kujeet

Sónata sai vihdoin viimein uuden ihottumaloimen, kun oli rikkonut edellisen loimensa...Loimen tilaaminen kesti hiukan pitkään, kun ajattelimme katsoa tuleeko kuinka paljon örkkejä, jotka Sónataa sitten häiritsisivät. Nyt ne polttiaiset ovat sitten saapuneet ja polle oli noin viikko sitten ekan kerran hinkannut kaulaansa pienen rikki menneen alueen. Silloin lähti muuten suoraan tilaus Horzelle. Loimi saapui onneksi jo perjantai-iltana ja saatiin se onneksi viikonlopuksi käyttöön. Sónata lähtikin lauantai-aamuna ihan mielellään ulos uuden karkea nuttu päällään.

 Kun avasin loimen pakkauksestaan, ajattelin ensin, että onkohan tämä kuitenkaan oikea malli ja oikea loimi. Oli hiukan erilainen materiaali tässä uudessa loimessa kuin siinä vanhassa, jo reilu kolme vuotta vanhassa loimessa! Se on ensinnäkin aivan erivärinen ja materiaalikin tuntuu täysin erilaiselle. Samanlainen loimi oon kuitenkin kyseessä. Uuden loimen kaikki remmit ja kuminauhat ovat tietenkin vielä toistaiseksi aika jäykät ja uudenkarheat. Sen huomaa kaikkein parhaiten mahakappaleesta... Kun Sónatalla on loimi yllään ja siinä on mahakappale normaalisti kiinni, niin näyttää ihan että Sontulla olisi kauhean iso maha... Sinne on hyvä hamstrata heiniä sitten, ja jos on päivän aikana syönyt hiukan liikaa, niin ei kukkan huomaa mitään... :)
<3

Uusi loimi on häikäisevän vaalea!

Riippuvatsa Sónata :D
 Täytyy nyt kertoa tämänpäiväisistä ratsasteluistakin... Kävin täänään jo aamupäivällä ratsastamassa, koska jos ratsastuksen jättää iltaan on niin paljon niitä pahoja polttiaisia, ettei ratsastamisesta tule yhtään mitään kun polle vaan potkii örkkejä pois. Nyt aamusta oli kuitenkin oikein hyvä mennä lenkille, ja me mentiikin huikeat 45 min! Aloiteltiin pihalla. Tehtiin paljon pysähyksiä ja osa ajasta meni tien vieressä olevan auton ihmettelemiseen... Sitten alettiin ravailemaan ja ravit sujuivat ilman suurempia kommelluksia. Sitten kokeilin ihan huvikseen, että osattaiskohan me mennä ravipohkeenvöistöä, kun käynnissä mokoma väistö sujuu oikein mallikkaasti. No, kyllähän me sivuttain liikuttiin! En ole varma, että menikö väistö nyt kovin oiekin, mutta meille riittää kunhan se on edes vähän sinnepäin. Pohkeenväistöjen jälkeen otettiin yhdet laukat pihatiellä. Laukka sujui pihalla tänään todella hienosti. Kerran kun nosti, niin ei tarvinnut toista kertaa käskeä!

Laukan jälkeen mentiin peltoa pitkin metsään. Pellolla oli tarkoitus myöskin laukata, mutta polle oli sen verran ihmeissään, kun Eemeli hirnui tallissa, niin mentiin sitten vain käynnillä koko pitkä peltotaival. Mettään kun päästiin, niin loikattiin maastoesteiden yli, nyt sujui tosi hienosti! Sonttu hyppäsi ihan keskeltä estettä eikä tainnut kolahtaakkaaan ollenkaan. Sitten vielä ravailktiin pikku pätkä metsässä, kunnes käännyttiin kotiin... Ajattelin kotiin käännyttyämme, että vois antaa hepan laukata niin lujaa kun haluaa, ja miähän annoin! Ja kyllä muuten hevonen juoksi! Hyvä, että sain sen edes pysähtymään ennen kotipihaa. Kaiken lisäksi menin ilman satulaa ja polle meinas vissiinkin keventää kuormaa (eli heittää miut pois kyydistä...) kesken laukan. Kotiin kuitenkin tultiin kahdestaan ja hiljentyi vauhtikin ennen pihaa. sit käveltiin vielä pihalla hetken aikaa. Semmoinen ratsastelu mulla tänään. Varmaankin uudessa loimessa oli jotain vauhti pölyä, kun tultiin kotiin niin lujaa! Loimeen oli varmaankin mennyt vähän tottelemattomuus pulveria, kun ei meinannut hidastus merkit mennä millään perille... Noo, elämässä on otettava silloin tällöin riskejä! Tekstiä tuli näköjään enemmän kuin laki sallii, mutta toivottavasti jakoitte lukea!
Reipas polle valmiina lenkille <3

6 kommenttia:

  1. Jaksoin hyvin lukea ja välillä on ihan mukavakin lukea tälläisiä vähän pidempiä postauksia. Mukava, että Sónata sai uuden ötökkäloimen, kun nyt niitä polttiaisia on inhottavan paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että ei ruennut tylsistyttämään heti alkuun! Joo, nyt on paljon helpompaa hepallakin, kun ei tarvitse olla hankaamassa niitä vähäisiä harjajouhua pois mun tulee sisälle jos kutittaa niin paljon.. :)

      Poista
  2. Jaksoin lukea, ja voisi kirjoittaa pidemmästkin. En ole päässyt taas ikuisuuksiin ratsastamaan, joten sun kokemuksia lukiessa tulee itsellekin sellainen olo kuin olisi karauttanut itsekin metsän halki. :) Aika hurjaa menoa ilman satulaa! Onpa hieno tuo uusi loimi – ihanan armelias, kun ei kiristä vyötäröltä. Tuntuu varmaan vähän kuin olisi verkkarit päällä. ;) Tuli mieleen, että Sonttu voisi lainata loimea joskus postiponi-Rositalle: pussiin mahtuisi sujauttamaan paksummat kirjeet, sanomalehdet ja vaikka pienet paketitkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyyvä! :) jooo, mahakappale mahtuisi varmastikkin Eemelillekkin ilman kiristystä... Luulenpa, että rosita ei suostuisi pitämään tuota kapistusta yllään...

      Poista
  3. Oli mielenkiintoista lukea, ilkeitä nuo polttiaiset hyvä että on tuollaisia loimia saatavilla !
    Hauskoja syys-ratsastusretkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Monet issikat luultavasti joutuisivat varmastikkin kärsimään josei olisi noin hyviä lioimia keksitty. Kiitos!

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)