sunnuntai 28. elokuuta 2016

~Kesä 2016~

Kai se on hyväksyttävä, kesä on ohi. Syksy alkaa ihan virallisesti ihan parin päivän päästä ja ilmat ovat viilentyneet ihan huimasti. Hepoilla ja vuohilla alkaa olemaan jo pikkuhiljaa paksumpi karva ja kissatkin alkavat viihtymään enemmän sisällä. Kohta ei enää kanakaan pääse ulos, kun senkin varpaita palelee liikaa. Puputkin joutuvat tyytymään Eemelin karsinassa ulkoiluun kun niiden ulkohäkin seiniä ei saa enää pystyyn jäiseen maahan (ei nyt ihan vielä jäiseen, mutta kuitenkin...). Nyt on siis tullut aika muistella menneitä-aika muistella kesää vuosimallia 2016.


Huhtikuun alussa suunnittelin jo, mitä kaikkea pitäisi ehtiä tekemään kesän aikana....

Käy Eemelin kanssa ihan vain kahdestaan maastossa
~
Laukkaa Empulla ilman satulaa
~
Ratsasta Empulla pellolla

 Näistä kolmesta kaikki jäi itseasiassa tekemättä, mutta syksyn aikana aion tehdä nämä kaikki!


Yritä taas Sónatan uittoa (viimeeksi ei mennyt ihan putkeen...)
~
Kierrä uusia maastopolkuja hepoilla

Hahaa, molemmat kohdat tuli tehtyä! Jotain siis sain aikaankin... :) Uudet polut tuli tutuiksi ja kahlailemassakin käytiin useaan otteeseen.


Tee oikein piitkä ratsastuslenkki
~
Vieraile Toonin luona

Noh, nyt on pakko taas sanoa, että jäipä kumpikin tekemättä. Tälle päivälle suunnittelin kyllä hiukan pidempää reittiä Sónatan kanssa. Toonin luokse on kanssa suunnitelmissa suunnata heti kun kiireet antavat myötä.


Hyppää maastoesteitä
~
Ratsasta Sónatalla pellolla

 Jes, taas molemmat kohdat-DONE! :)


 Keikkaile Lillin ja Vilin kanssa
~
Ota vuohet useammin mukaan ratsastuslenkeille
~
Käy vuohien kanssa paaljon lenkeillä

 Keikkailtu on Lillin ja Vilin kanssa, nyt pitäisi alkaa suunnittelemaan joulushowta... Lenkkeiltyä tuli noiden kanssa ihan kiitettävästi, mutta hepan kanssa ei vuohet päässeet kertaakaan juoksemaan...


Tee blogiin ainakin pari videota
~
Saa satulahuoneprojekti valmiiksi
~
Nauti lomasta!

Videoita taisi blogiin tulla kesän aikana se pari kappaletta, olisi voinut tulla paljon enemmänkin... Satulahuone edistyi, mutta kesken on silti vieläkin tuokin ikuisuusprojekti-ehkä ensi kesänä...? Lomasta tuli kyllä ehdottomasti nautittua!


Olisi pitänyt muistaa kirjoittaa listaan vielä, että tee blogiin kesä 2016-video, niin olisin saanut yhden kohdan enemmän tehtyä. Olen nimittäin väsäillyt teille videonpätkän, jossa on minun kesäni parhaat hetket pähkinänkuoressa. Toivottavasti tykkäätte!


 Jos video ei näy, klikkaa alhaalla olevasta linkistä!

1 kommentti:

  1. Ihana hyvän mielen video! :) Ja erittäin onnistunut kesä siis!

    VastaaPoista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)